Ihan oikeasti, älkää nyt kikatelko siellä. Toisaalta olin eilen myös liian pitkään irkkupubissa kaikenmaailman paheiden parissa. Nyt voitte hetken ihailla, kun olen näin ristiriitainen ja mielenkiintoinen persoona.
Perjantaina en tehnyt mitään. Nukuin, söin, luin kirjaa, pidin tylsää.
Lauantaina mun alkuperäinen suunnitelma oli käydä vihdoin Naschmarktin ruokatorilla lounastamassa ja sen jälkeen Belvederessä. Illaksi piti olla tiedossa illanistumisjuttuja.
Lopulta näistä ei ihan tällaisenaan toteutunut mikään. Naschmarkt oli kiinni Itävallan itsenäisyyspäivän takia. Itävaltalaiset juhlivan itsenäisyyspäiväänsä ei-mitenkään. Kaupungilla oli todella kuollutta koko päivän. Nautin siis pitkän lounaan hieman turistihenkisellä terassilla,kun nälkä alkoi olla sitä luokkaa, että en jaksanut vaellella etsimässä just sitä autenttisinta kulmakuppilaa, jossa kävi turisti viimeksi vuonna 93.
93 ekr.
Lisäksi paikka tarjoili minulle SALAATTIA. Ihan oikeaa salaattia, ilman etikkaa, ilman valmiiksi lisättyä kastiketta ja lautasella oli jopa kolmea eri vihannesta! Lisukkeeksi otin kananmunaa ja kinkkua, eli annos oli ruokavaliooni mitä sopivin. Aurinko paistoi ja lämmitti, takkia ei tarvinnut. Tuli taas semmonen "jumankeuta mikä kaupunki" -olo. Ja koska w-lankin toimi, näin facebookista informaation, että tänään liput moniin museoihin ovat halvempia kuin normaalisti. Unohdin siis Belvederen ja suunnistin kohti taidehistoriallista museota.
Egyptin osasto jaksoi kiinnostaa oikein paljon, Kreikkakin vielä, mutta tunnin jälkeen näin vain:
-kippo
-iso kippo
-useita kippoja
-veistos päästä
-kippoja, joissa kuvia veistetystä päästä
Hovin Kunstkammerista, eli muutaman sadan vuoden kokoelmasta härpäkkeitä ja morjeksia, jäi mieleen lähinnä ihan_käsittämättömät_ pöydän keskuskoristeet. Kultainen laiva joka kulkee pyörillä pitkin pöytää ja ampuu oikeasti, vaunut jotka soittaa fuugan ja jossa pieni apina keinuu edestakaisin. Kimaltavaa, hauskaa, totaalisen hyödytöntä.
Tauluista jaksoin oikeasti innostuakin. Esillä ollut aikakausi miellytti silmää. Mitä nyt olivat tönäisseet Lucian Freudin näyttelyn kaiken keskelle eli tämän
jälkeen tuli suoraan kuvia rumista ihmisistä ala-osastot levällään ja naama vinossa. Kontrasti ei miellyttänyt sisäistä taidekriitikkoani, jonkinlaista siirtymävaihetta olisin nyt kaivannut Jeesuksen ja jorman välille.
Illalla söin hyvin ja löydettiin jostain sivukujilta Wienin vanhin (ja tod. näk. pienin) irkkubaari. Noin kymmeneen asiakaspaikkaan oli mahdutettu 50 ihmistä ja ihan saakelisti kaikenlaista tuoppia, kylttiä, taulua, lappua ja esinettä. Viihdyttiin aika pitkään, koska tunnelma oli leppoisa ja hanasta sai Magnersia. Näiden syiden takia viihdyin Oulussa St. Michaelissakin aika paljon, tarkemminsanottuna noin neljä vuotta.
Sunnuntaina heräsin iltapäivällä. Syytän tästä kellonajan siirtoa.
Suunistin Staatsoperiin katsomaan Der Rosenkavalierin. On jotenkin ilahduttavaa nähdä 1700-luvun Wieniin sijoittuva ooppera, joka on ohjattu sijoittumaan 1700-luvun Wieniin. Oli polvisukkaa ja peruukkia ja pönkkähametta, mutta ei pönötystä, eli teos oli oikeasti sekä hauska että koskettava. Olen katsonut saman version joskus youtubesta, silloin kun pidin vielä mahdottomana nähdä vaikkapa Rene Fleming oikeasti laulamassa jotain roolia. Tykkään kyllä myös jollain hassulla tavalla nykyisestä "tää meidän Trubaduuri sijoittuis nyt kyborgien hallitsemaan lähitulevaisuuteen ja Azucena ois niinku kuivausrumpu"-meiningistä, mutta perinteisiä versioita on usein kiva nähdä. Poislukien Taikahuilu. Aina kun nään vihreän sulkapuvun ja feikkilohikäärmeen, mun aivot alkaa kasvaa hometta.
Ai niin! Seisomapaikoilla kuului semmosta mielenosoituksellista ääntelyä, aina kun suoristin selkääni tai siirryin hieman johonkin suuntaan. Selkäni takana oli siis joku, joka oli sekä köyhä, lyhyt että tyhmä, jos kerran ajatteli että meikän pituuskasvu peruuntuu kieltä naksuttelemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti