keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ihana, tylsä arki

Ulkomaille muuttaminen on stressaavaa, välillä hankalaa, hampaita kiristävää ja hämmentävääkin. Sen sijaan muuttamisen jälkeen tuleva arki tuntuu olevan aika samanlaista, asuit missä tahansa (huom. länsimaisessa sivistysvaltiossa. Jos muutat viidakkoheimoon tai rantamajaan, niin nämä huomiot eivät koske sinua ja muista tarkistaa rokotuksesi)
Ihmisellä on velvollisuuksia kuten työ tai opiskelu, joidenka ääreen pitää siirtyä jollain kulkuvälineellä. Ruokaa on hankittava ja syötävä, jossain on nukuttava ja harrastaminenkin tekee hyvää.

Oman arkeni palikat ovat siis aika samanlaisia kuin Helsingissä. Aamuisin torkutan liian pitkään, koska 9 min. pätkissä torkutut aamu-unet ovat parasta lepoa, ja aamun aikataulun saa tehokkaimmin päätettyä siinä tilassa, kun ei oikeen oo hereillä eikä edes tiedä missä on. Aikaisemman, elämysrikkaan M-junan sijaan koulumatka tapahtuu nyt kahdella metrolla ja yhdellä ratikalla. Joka aamu luen, että Aspernstrasselle menevän metron päätepysäkki on Aspergerstrasse. En tiedä mitä sieltä löytyisi, mutta veikkaan että pitkiä listoja esim. Itävallan metsäkanalinnuista ja teollisuudessa käytettävistä liuottimista.
Mulla on matkalukemisena saksankielinen Harry Potter ja viisasten kivi. Etenen siinä noin kolmen sivun päivävauhtia ja painin sen ongelman kanssa, että lukiessa mun huulet liikkuvat. Voin kuvitella näyn olevan sellainen, että jos Aspergerstrasse ei ole mun päätepysäkki, niin joku diagnoosikatu kuitenkin.

Arjen suurin muutos on tällä hetkellä ruokailussa. Kouluruoan hinta huitelee viidessä eurossa ja tarjolla on perinteistä itävaltalaista valtimontukkimisruokaa. Ateriaan kuuluu pieni keitto, joka maistuu Knorrilta, yleensä jonkinlaista paneroitua lihaa/kastiketta ja perunaa tai pastaa. Lisäkkeenä on maailman pienin salaatti, jonka kupissa vielä vihannesten syömisenkin jälkeen on jäljellä puoli desiä salaatinkastiketta. Palvelu "Mensassa" on myös oma lukunsa. Töissä on aina vain yksi henkilö, joka on joka päivä sama ja hieman on ehkä ilmassa jonkinlaista stressiä. Tarjolla on usein irvistelyä ja ruoan lätkimistä lautaselle.

Tällä hetkellä massuvaivani takia en voi syödä sokeria, viljoja tai oikeastaan mitään, missä on paljon hiilihydraatteja ja joihin verensokeri reagoi nopeasti. Elän siis lähinnä kasviksilla, lihalla ja rasvalla. Ja kaikki jotka nyt haluavat kertoa mulle karppauksen vaaroista/kasvisruokavalion eduista/ilmastonmuutoksesta, kädet pois näppäimistöltä! Tämä ei ole mikään Heikkilä-inspiroitunut elämänmuutos, vaan ravitsemussuositus, koska kehoni ei käsittele insuliinia normaalisti. Lisäksi mun pitäisi nyt myös pudottaa painoa rutkasti. Ei siis missään lue, että mun pitäisi välttämättä syödä lihaa, mutta koska olen joutunut luopumaan leivästä, kakuista, suklaasta, pitsasta ja pastasta, en suosittele tällä hetkellä tulemaan mun ja pihvin väliin, tai kohtelen lisäkkeenä.
Kun ateriasta lähtevät pois pastat ja perunat ja vievät kalorimääränsä mennessään, on tilalle pakko lisätä jotain, että jaksan urheilla, laulaa ja opiskella. Iduilla ja porkkanoilla on fyysisen suorituksen raja aika nopeasti vastassa. Koetan aamuisin tehdä eväät mukaan kouluun ja nyt etsin kokoajan balanssia laihtumisen, jaksamisen ja ateriarytmien kanssa.


Päivä koostuu muuten tunneista, harjoittelusta ja välillä myös odottelusta ja ajantaposta. Luokkiin ei tarvitse täällä jonottaa, vaan harjoittelua varten avain käydään aina hakemassa vahtimestarilta. Varsinaisia harjotuskoppeja täällä ei ole kuin yksi, ja muut luokat ovat myös opetuskäytössä, joten välillä on tungosta. Jos vapaata avainta ei ole, on ainut vaihtoehto odotella ruokalassa jonne vaksi tulee sitten luokan vapautuessa huutelemaan.
Tällä hetkellä hauskin tunti on ehkä yllättäen venäjän fonetiikka! Tunti on lyhyt, opettaja on sympaattinen ja ryhmässä on vain seitsemän opiskelijaa, joten henkilökohtausta puheohjausta natiivilta opettajalta on tarjolla ihanan paljon. Lisäksi osaan aiheesta jo jotain, joten en ole ihan ulalla jatkuvasti.
 Pahin aivorääkki on ehkä italia. Sitä on kaksi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan ja opetuskielet ovat italia ja saksa. Olen oppinut kuitenkin jonkin verran, vaikka jumitun välillä vaan tuijottamaan ontosti eteenpäin, kun en tajua mitään ja keskittyminen ei enää onnistu. Tunnin jälkeen väsymys ja kielisekaannus on paha. Yritän olla käyttämättä englantia koulussa, mutta italiantuntien jälkeen en saa välillä minkäänlaisia saksankielisiä lauseita muodostettua, kun kaksi melko vierasta kieltä painii päässä.

Saksantunnitkin alkoivat vihdoin maanantaina ja tähän mennessä olen ollut aika tyytyväinen. Ryhmä on pieni ja opettaja oikein kiva, vaikka ehkä vähän karun näköinen ukkeli. Kielikouluni on Cultura Wien, joka sijaitsee ihan Stephensdomin lähellä. Ulkoa kuuluu tunnelmallista kavionkopinaa hevosvankkureiden matkatessa ohi. Joudun vähän ottamaan aiemmin alottanutta ryhmää kiinni ja tekemään lisätehtäviä, mutta muuten taso vaikuttaa oikein sopivalta.

Ja nyt minua kovasti arjessani ilahduttanut asia: tätä blogia on luettu nyt yli 1100-kertaa ja oon saanut huimasti hyvää palautetta. Kiitos!! Kohta tulee stressiä tason ylläpitämisestä.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kylddyyriviikonloppu


Kahden päivän aikana minua on erityisen paljon ilahduttanut hollantilainen renesanssiajan maalaustaide sekä Richard Straussin ooppera "Der Rosenkavalier".

Ihan oikeasti, älkää nyt kikatelko siellä. Toisaalta olin eilen myös liian pitkään irkkupubissa kaikenmaailman paheiden parissa. Nyt voitte hetken ihailla, kun olen näin ristiriitainen ja mielenkiintoinen persoona.

Perjantaina en tehnyt mitään. Nukuin, söin, luin kirjaa, pidin tylsää.

Lauantaina mun alkuperäinen suunnitelma oli käydä vihdoin Naschmarktin ruokatorilla lounastamassa ja sen jälkeen Belvederessä. Illaksi piti olla tiedossa illanistumisjuttuja.
Lopulta näistä ei ihan tällaisenaan toteutunut mikään. Naschmarkt oli kiinni Itävallan itsenäisyyspäivän takia. Itävaltalaiset juhlivan itsenäisyyspäiväänsä ei-mitenkään. Kaupungilla oli todella kuollutta koko päivän. Nautin siis pitkän lounaan hieman turistihenkisellä terassilla,kun nälkä alkoi olla sitä luokkaa, että en jaksanut vaellella etsimässä just sitä autenttisinta kulmakuppilaa, jossa kävi turisti viimeksi vuonna 93.

93 ekr.

Lisäksi paikka tarjoili minulle SALAATTIA. Ihan oikeaa salaattia, ilman etikkaa, ilman valmiiksi lisättyä kastiketta ja lautasella oli jopa kolmea eri vihannesta! Lisukkeeksi otin kananmunaa ja kinkkua, eli annos oli ruokavaliooni mitä sopivin. Aurinko paistoi ja lämmitti, takkia ei tarvinnut. Tuli taas semmonen "jumankeuta mikä kaupunki" -olo. Ja koska w-lankin toimi, näin facebookista informaation, että tänään liput moniin museoihin ovat halvempia kuin normaalisti. Unohdin siis Belvederen ja suunnistin kohti taidehistoriallista museota.

Egyptin osasto jaksoi kiinnostaa oikein paljon, Kreikkakin vielä, mutta tunnin jälkeen näin vain:

-kippo
-iso kippo
-useita kippoja
-veistos päästä
-kippoja, joissa kuvia veistetystä päästä

Hovin Kunstkammerista, eli muutaman sadan vuoden kokoelmasta härpäkkeitä ja morjeksia, jäi mieleen lähinnä ihan_käsittämättömät_ pöydän keskuskoristeet. Kultainen laiva joka kulkee pyörillä pitkin pöytää ja ampuu oikeasti, vaunut jotka soittaa fuugan ja jossa pieni apina keinuu edestakaisin. Kimaltavaa, hauskaa, totaalisen hyödytöntä.
Tauluista jaksoin oikeasti innostuakin. Esillä ollut aikakausi miellytti silmää. Mitä nyt olivat tönäisseet Lucian Freudin näyttelyn kaiken keskelle eli tämän


jälkeen tuli suoraan kuvia rumista ihmisistä ala-osastot levällään ja naama vinossa. Kontrasti ei miellyttänyt sisäistä taidekriitikkoani, jonkinlaista siirtymävaihetta olisin nyt kaivannut Jeesuksen ja jorman välille.

Illalla söin hyvin ja löydettiin jostain sivukujilta Wienin vanhin (ja tod. näk. pienin) irkkubaari. Noin kymmeneen asiakaspaikkaan oli mahdutettu 50 ihmistä ja ihan saakelisti kaikenlaista tuoppia, kylttiä, taulua, lappua ja esinettä.  Viihdyttiin aika pitkään, koska tunnelma oli leppoisa ja hanasta sai Magnersia. Näiden syiden takia viihdyin Oulussa St. Michaelissakin aika paljon, tarkemminsanottuna noin neljä vuotta.

Sunnuntaina heräsin iltapäivällä. Syytän tästä kellonajan siirtoa.
Suunistin Staatsoperiin katsomaan Der Rosenkavalierin. On jotenkin ilahduttavaa nähdä 1700-luvun Wieniin sijoittuva ooppera, joka on ohjattu sijoittumaan 1700-luvun Wieniin. Oli polvisukkaa ja peruukkia ja pönkkähametta, mutta ei pönötystä, eli teos oli oikeasti sekä hauska että koskettava. Olen katsonut saman version joskus youtubesta, silloin kun pidin vielä mahdottomana nähdä vaikkapa Rene Fleming oikeasti laulamassa jotain roolia. Tykkään kyllä myös jollain hassulla tavalla nykyisestä "tää meidän Trubaduuri sijoittuis nyt kyborgien hallitsemaan lähitulevaisuuteen ja Azucena ois niinku kuivausrumpu"-meiningistä, mutta perinteisiä versioita on usein kiva nähdä. Poislukien Taikahuilu. Aina kun nään vihreän sulkapuvun ja feikkilohikäärmeen, mun aivot alkaa kasvaa hometta.

Ai niin! Seisomapaikoilla kuului semmosta mielenosoituksellista ääntelyä, aina kun suoristin selkääni tai siirryin hieman johonkin suuntaan. Selkäni takana oli siis joku, joka oli sekä köyhä, lyhyt että tyhmä, jos kerran ajatteli että meikän pituuskasvu peruuntuu kieltä naksuttelemalla.







keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tärähtäneitä kännykkäkuvia kotikadustani

Päätin tänään otsikossa panostaa luovuuden sijaan rehellisyyteen. Harkitsin myös vaihtoehtoa "Itävallan musiikkikoulutuksen rakenteet ja käytännöt", mutta pitkästyin itsekin. Jo otsikon aikana.

Oon taas vipeltänyt perus stressipesäkkeenä täällä menemään. Kela kertoi kirjeellä, että oon mokannut syksyn asuinpaikkailmoittelujen suhteen ja haluavat rahaa. Jostain syystä siitä pitää nyt stressata, koska pitää täyttää nettilomake ja sitten ne ehkä pyytää rahaa takaisin.
Olin jo rauhallisen tyytyväinen lukujärjestykseeni ja sen vajaaseen pistemäärään, kunnes pieni veljeni mainitse eilen Skypessä, että eikös se ole niin, että jos pisteet jää alle kuudenkympin, niin Erasmus-raha peritään takaisin.
Koska olimme keskustelun aikana teknisesti ottaen internetissä, oli tämän lauseen tietenkin pakko olla totta. Pulssi oli 689 iskua sekunnissa ehkä tähän iltapäivään asti, kunnes toimistosihteeri lupasi, että tammikuussa katotaan yhessä mulle lisää kursseja ja suomen vaihtokoordinaattori sano mun pistemäärän olevan ihan hyvä. Erasmus-apuraha ei ole sidottu suoritettavien kurssien määrään. Hyvä.

Koulun toimistosta kysymäni asiat sen sijaan jatkavat jo tutuksi tullutta "katso tuubista" -linjaa. Oli homma mikä tahansa, niin vastaus on: oota kysyn joltain/ainut joka tietää tästä on lomalla/en nyt kyllä osaa yhtään sanoa. Oikeasti asioistani tietävä ihminen on lomalla, niin sekä Suomen että Itävallan päässä molemmat on vähän näin.

Lupasin esitellä kotikulmiani, joten ajattelin nyt tehdä tällaisen kuvapostauksen. Eli hyvät naiset ja herrat, ohjelmassa seuraa TURISTIKIERROS MOLKEREISTRASSELLA

Jos kiinnostaa Wienin muut nähtävyydet niin niistä löytyy hyviä kuvia esim. täältä



Asun toisella Bezirkillä Leopoldstadissa, aika lähellä Pratesternin asemaa ja ihan Praterin huvipuiston vieressä. Toinen Bezirk (alue, hoodsi) on hyvä muistutus siitä, että numeroita ei ole täällä jaettu paremmuusjärjestyksessä.
Toisin kuin kuva antaa ymmärtää, horisontti on täälläpäin kuitenkin aivan suora. Arkkitehtuuri näillä kulmilla muistuttaa vähän Helsinki, muistuttamatta kuitenkaan Kannelmäkeä. Enemmän ehkä Kallio tulee mieleen, vaikka muuten tämä alue on luultavasti Wienin Itä-Pasila. Messukeskuskin on vieressä.




Tämä ei todellakaan ole betonilähiö. Kuvassa on lenkkipolkuni Prater Hauptallee. Kilometritolkulla jatkuva bulevardi valtavalla puistoalueella ja hyvin läheltä löytyy jopa metsää. Kuten kuvasta näkyy, täällä on jopa paikoitellen vihreää. Sunnuntaina hölkkäsin ilman takkia ja aurinko paistoi. Ilta-aikaan en ole käynyt täällä lenkillä, mutta terve itsesuojeluvaisto kehottaa silloin juoksemaan jossain muualla kuin metsäpoluilla.


Mutta sivuteiltä (pun intended) siirtykäämme takaisin meijerikadulle. Palatessani päivän riennoista kohti kotia, on ensimmäisenä silmieni edessä ravintola nimeltä Willi's Gulaschhütte. Näyteikkunassa on apinanukke tarjottimen kanssa ja ikkunaa kiertää vimmaisesti vilkkuvat valokaapelit. Nimen, apinan ja vilkkumisen yhdistelmä aiheuttaa sen, että tämä iskee mun huumorintajuun kuin polvilumpio pöydänjalkaan. Ensimmäisen kerran tän nähdessäni naama ei värähtänyt, mutta kylkiluu saattoi murtua.
Olen miettinyt Villen Gulassimökkiä enemmän, kuin kenenkään tarvitsisi tällaisia asioita miettiä. Kyseessä on siis jonkinlainen konseptiltaan kovin erikoistunut ravintola, mutta en ole koskaan nähnyt kenenkään menevän tonne tai tulevan ulos. On siis epäilys, että Gulassimökki onkin peitebisnes jollekin vielä hämärämmälle. Tosin kadulla jolla on kolme bordellia, en edes halua ajatella mitä varten tuollainen peitefirma pitää kehittää. Jos kerran erotiikassa käytetään höyhentä ja kinkymmässä meiningissä koko kanaa, niin täällä mukana on jo lauma strutseja ja hämmentynyt ankka.
Mulla on silti vakaana aikomuksena mennä tuonne ja ainakin yrittää ostaa ruokaa. Pitää ensin tehdä kaverin kanssa semmonen "jos ei kuulu tuntiin niin soita poliisit" -järjestely.


Vastapäätä Gulassimökkiä on Bar Xena. Näyteikkunoissa on punaisten valojen lisäksi kaikenlaista rekvisiittaa, joka hienovaraisesti vihjaa ravitsemusliikkeen todellisesta luonteesta. Seassa on mm. shampanjapulloja, mallinukkeja alusvaatteissa ja kukkasia. Vaikka normaalisti kauppojen näyteikkunoissa on esimerkkejä myytävistä tuotteista, niin olen kovin kiitollinen siitä että nyt on tehty poikkeus. Siinäpä sitä oliskin päivittäin pyyhittävää henkisiltä verkkokalvoilta.
Olisin halunnut kuvan Xenan ovessa olevasta lapusta, jossa näkyy kaikki siellä käyvät pankkikortin ja varsinkin uusimmasta "Meillä käy nyt myös Visa Electron!" lapusta. Aivo kramppasi ja menetin toisenkin kylkiluun.


Päätämme kierroksemme aivan taloni ovea vastapäätä sijaitsevaan vanhan tavaran liikkeeseen (hyvä luoja, mä toivon että tämä ei ole peitebisnes) nimeltään Oidwoandandla. Muuta erikoista tässä ei ole, kuin nimi. Voitte nyt päättää tämän tekstin lukemisen samalla tavalla kuin minä kotimatkani, eli hokemalla tuota nimeä mielessänne jonkin aikaa. Oidwoandandla.

Oidwoandandla.




torstai 17. lokakuuta 2013

Kansa joka pimeydessä vaeltaa

Tiedättekö sellaisen vähän tylysti murahtelevan kansakunnan joka istuu metrossa naama sen näköisenä, että puolet lähisuvusta kuoli eilen ja loput veivät koko perinnön? Kohteliaisuuksia tämä kansa ei oikein hallitse ja vielä vähemmän ystävällistä asiakaspalvelua.

Helposti voisi luulla, että nyt mätetään pöytään ankeimpia suomikliseitä, mutta ei. Minä puhun nyt wieniläisistä.

Ystäväni Tuomas ja Linnea olivat täällä käymässä ja pohdimme keskenämme mm. tätä asiaa. Paikallisia harmittaa paljon, mikä on vähä hassua, koska kaikkihan on täällä oikein hyvin. Juna kulkee ajallaan, kaikkialta saa kakkua ja kaupungin keskusta on tehty marmorista. Osa ihmisistä on toki mukavia ja ystävällisiä, mutta mitään pirteää elämäniloa tämä paikka ei varsinaisesti pursuile. Toki minä nyt perustan näkemykseni vain muutamaan viikkoon täällä, mutta luin aiheesta kyllä ihan kirjoitettuakin tekstiä.
 Yhden teorian mukaan wieniläisten krooninen v*tutus johtuu siitä, että aikaisemmin moni oli hovin palveluksessa. Siinä tapauksessa, että olisikin sattunut niihin palvelustehtäviin, joihin ei kuulu lantalogistisia vastuualueita, on hommana saattanut olla esim. Schönbrunnin Gloriette-mäen nouseminen edestakaisin ja viestien välittäminen. Kun Leopold on halunnut kertoa alhaalla kesälinnassa odottavalle Ferdinandille, että hei, tuu hengailee tänne ylös ja Ferdinand varmistaa kolme kertaa et "Oha se ny varmasti ok et tuun?" niin en ihmettele yhtään, että viestinviejien lastenlastenlapsiakin ottaa vielä päähän. Kaukaa sukupolvien takaa kumpuaa jo geeneihin asentuva harmitus.

Mulla on myös teoria, että kaikista kommunikointivammasimmat ja ylimielisemmät krooniset kettuuntujat karsitaan joukosta ja kootaan samaan paikkaan. Siellä niitä opastetaan hieromaan oma paha mieli muiden naamaan. Koulutusjakson jälkeen kaikki saavat diplomin, oman mustan rusetin ja työpaikan vanhasta kahvilasta.
Tarjoilijoiden ankeus ja ylimielisyys on aikalailla huvittavalla tasolla. Tuntuu olevan ihan tavallista, että tarjoilija palvelee asiakasta just sillon kun sattuu huvittamaan. Ihan sama, vaikka ottaisit katsekontaktin, huitoisit tai tekisit X-hyppyjä pöydän vieressä. Tarjoilijan olemus viestittää sitä, miten paljon kahvia tilaavat asiakkaat häiritsevät hovimestarin omaa oleskelua kahvilassa.Olen kerran myös odotellut seisaaltani pöytiinohjausta, koska tarjoilijalla oli vielä tupakka kesken. Pidimme katsekontaktin lähes koko toimituksen ajan.
Yritän silti itse koettaa olla kohtelias ja kiva. Toisaalta oon pelottavasti alkanut oppia paikallista asiointikulttuuria, joka tuntuu vaativan välillä aika tiukkaa inttämistä. Kettumaisuuden kehä on valmis!

Cafe Diglasissa olen jopa saanut joskus palvelua ihan hymyn kanssa, mikä ajaa mut palaamaan aina uudestaan sinne. Massiivisella vitriinisellä kakkuja saattaa olla myös osuutta asiaan.

Ajankohtaisissa kuulumisissa:

- Tuomas ja Linnea kävi kylässä ja toi salmiakkia! Oli kivaa itekin palloilla pitkin kaupunkia ja taas vähän laajentaa reviiriään.
-Lauluhommissa on semmonen "Kasatkaa partituuria eteen, täältä pesee!" -fiilis. Toivotaan, että tämä kestäis pidempään kuin huomiseen aamuun.
-Götterdämmerung on sairaan pitkä ooppera. Just tajusin. Se on pyörinyt tässä taustalla puoli iltaa ja puolivälikään ei lähesty.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Schönes Wochenende!

Viikonloppuna oli kivaa! Ja sunnuntaina saavutin vihdoin sellaisen rentouden asteen, että jaksan kirjottaakin vasta näin maanantaina.

Perjantaina valuin koululle vain lukemaan taululta, että tunti on peruttu. Tapoin aikaa kahvikupin ääressä kun päätin vilkaista tilitietoja ja huomasin, että tililleni on saapunut Erasmus-apuraha. Päässä kuului ching ching. Aurinko tuli esiin pilvien takaa. Visa-kortti päästi pienen kauhistuneen äänen. Iltapäivä menikin sitten näin:





Oikeasti törsäsin perjantaina eniten urheiluvaatteisiin ja sukkien ja alkkareiden kaltaisiin elämän välttämättömyyksiin. Tarvitsin myös kävelykengät ja lämpimämmän takin ja koen ansainneeni joka rytkyn. Ja valehtelisin jos väittäisin, että koulu ei aiheuttaisi pientä painetta pukeutumiseen. Lähes kaikki suosii oikein stereotyyppistä sopraano-tyyliä korkkareineen ja kaulahuiveineen. Opettajakin vähän kautta rantain vihjasi siihen tyyliin, että onpas kiva kerrankin nähdä sinut siistissä mekossa ja tukka laitettuna! Myönnän kyllä kulkeneeni vähän rytkyissä täällä alkuviikot, koska ei vaan jaksa aina panostaa.

Illalla mentiin Staatsoperiin katsomaan Puccinin La Fanciulla del West eli Lännen tyttö. Oli aika imakka fiilis jaloissa kun shoppaili päivän verran, jonotti lippuja reilun tunnin ja sitten seisoi koko oopperan. Ooppera oli oikein hyvä. Haluan nyt laittaa tähän ehkä parhaan facebook-statuksen jonka oon koskaan jättänyt laittamatta:

"Anu just saw La Fanciulla del West in Staatsoper. The main male role was sung by Jonas Kaufman. I can now happily announce, that I have seen Jonas Kaufmans Dick Johnson"

Keksin tän ennen väliaikaa, jatkoin nauramista vielä lauantainakin. Mutta hei, hahmon nimi on Dick Johnson.

 Oopperan jälkeen join yhden (1)  laatuoluen ja söin gulassin. Panimoravintola meni aika aikasin kiinni, joten suunnistin kotiin. Kun pääsin talon pihaan, mut houkuteltiin johonkin satunnaisiin bileisiin jossa oli muutama espanjalainen ja italialainen. Helvetillinen älämölö, huutamista, tanssimista ja aina toistuvaa vinkumista että "laula, laula, laula". Alkoi jurppia. Lähdin kuitenkin väen mukana vielä kohti baaria mutta luovutin jonossa. Hilpeä Erasmus-meininki alko ottaa päähän, väsytti, jomotti.

Kotimatkalla tajusin taas lisää totuuksia naapurustostani. Tässä pienellä kadunpätkällä on siis muutama "baari" joiden ikkunoissa hohtaa punaiset valot ja vaikuttaa vähän siltä, että niiden vetonaula ei välttämättä ole edulliset juomat ja rento tunnelma. Google ystävällisesti selvensi minulle, että itsensä kaupittelu on täällä aivan laillista. Perjantaina näin ensimmäistä kertaa ikinä ihan oikeita tienvarsiprostituutteja. Noin 30m asunnostani. Neitokaiset päivystivät siinä hyvin vähissä vaatteissa ja osan vieraat auton palauttivat retkiltään. Jonkun palatessa ilmestyi kulman takaa nopsaan verkkapukuinen kaveri ja laski itselleen provikat. Koetin samaan aikaan kävellä vilkkaasti ja tuijottaa silmät pyöreänä niin, että kukaan ei huomais. Kaikkea sitä.

Lauantaina törsäsin lisää mm. kosmetiikkaan ja kävin drinkeillä muiden vaihtareiden kanssa. Oli hauskaa! Tehtiin pieni pyörähdys myös yökerhossa, mutta ilta oli kuitenkin moneen muuhun vastaavaan verrattuna sekä edullinen että rauhallinen. Sunnuntaina mähötin sängyssä iltapäivään asti, mutta korvasin sen tiukalla urheiluillalla. Kunnon lenkki, jumppa ja venyttely saattaa auttaa siihen, etten enää hikoilisi koulun tunneilla itselleni nestehukkaa ja kunnon kasvaessa alkaisi tuo palautuminenkin vähän nopeutua.  Ja mikäs siinä, kauniissa syyspäivässä juostessa! Iltapalan kanssa lasi valkkaria, kasvonaamio naamaan ja TV-sarjoja pyörimään. Nautinto!

Tänäänkin on ollut kiva päivä. Tämä alkaa kyllä kohta sujumaan tämä elo täällä. Jos nyt olisi viimeinen viikko säätöä?


torstai 10. lokakuuta 2013

Ärrinmurrin

Aivan hyvän päivän pilasi saksantunti. Tunnin jälkeen opettajan kanssa sovittiin sulassa sovussa, että meen jonnekin muualle tunneille, koska tolla kurssilla on vaikeustasoon nähden aivan liian vähän viikkotunteja, että saisin oikeasti B2-tason tehtyä keväällä. Varsinkin kun opiskelumetodi on se, että katellaan videoita netistä ja jutellaan. Tarviin tasollani vielä paljon enemmän ihan peruspalikoiden opiskelua.

Eniten ottaa päähän se, että tuloksena on siis vähän lisää säätöä. Nyt pitää etsiä uudet tunnit jostain ja maksaa rahhaa. Tosin oishan tuo yliopistonkin kurssi maksanu, että se ei tule yllärinä. Nyt vaan meinaa päässä kuulua että tiditiitiditiitataatataa

Opintopistesäätökin on pahimmillaan. Periaatteessa mulla on jo lähes kaikki mitä halusinkin, mutta nyt pitääkin selvitellä, että riittääkö se tuonne suomen päähän. Kelalle pitäis ainakin olla tarpeeksi. Haluaisin jakaa tässä suosikkiasioitani opintosihteerin kanssa käydystä keskustelusta:

-Päätettiin perua nämä sun saksankielen ääntämisen tunnit. Koska opit saksaa täällä muutenkin.

-Et saa pianotunteja. "Miksi??" Koska et saa pianotunteja

-Mitä kohtaa tästä ilmottautumisesta sä et nyt oikeen ymmärrä?? (vastauksena kysymykseen: mistä te aattelitte että revin tarvittavan määrän opintopisteitä)

Oon käytännön syistä toimistosihteerin kaveri Facebookissa, koska niin paljon infoa tulee sitä kautta. Nyt se pyytelee mua lähettelemään elämiä Pet Rescue Sagassa. Just nyt tekis mieli lähettää esim. varvassieni tai ientulehdus.

Positiivista tänään oli ensimmäinen kehon- ja hengityksenrankaisun tunti (vapaa suomennos sanasta Atem- und körpesschulung). Oon monesti kuullu, että laulaja ei saisi kauheasti treenata lihaksistoa, ettei mikään mene jumiin. Tuolla tunnilla on ihan vasiten katsottu sellainen liikekokonaisuus, että tarvittava lihakset kehittyisi ilman että mikään on ihan juntturassa. Voi hyvää päivää mitä rääkkiä! Opettaja toivotteli meidät tervetulleeksi Wieniläisen laulukoulutuksen pariin. 75min aerobista- ja lihaskuntoa hyppynarun ja pallon kanssa. Hiki virtasi, hampaat kiristyivät ja ilostuttavat välittäjäaineet koettivat lohdutella kipeää kehoa. Tunnin loppua kohti aloin olla mielettömissä liikuntaeuforioissa. Yhden kerran nauroinkin, tosin en euforialle, vaan sille että opettaja käski nostaa nilkkojen välissä olevan jumppapallon ja alakropan ylös niskaseisontaan. Joo, sehän lähtee multa heti. Ja kun oon saanu hilattua itteni ylös, teen takaperinvoltin ja sitten flik flak sarjan.

Maanantaina ois tiedossa tanssin ja liikunnan tunti, mikä on vissiin aika lailla samaa rääkkiä. Aion alottaa säännollisen lenkkeilyn, että kehittyisi kunto muutenkin. Pitää tuon massuvaivan takia kuulemma pudottaa painoa, mutta se taitaa kyllä pudota tässä samassa rytäkässä. Sokeria ja vehnääkään ei nyt kuulemma saisi mässätä, joten kakut jää herkkupäiviin. Surullinen juttu, koska mun ja Sacherkakun suhde on just sellainen suhde, minkä voi kuvitella olevan ylipainoisen sinkkutytön ja suklaakakun välillä. Ostin lohduksi tofua ja parsakaalia.



maanantai 7. lokakuuta 2013

Anu menee lääkäriin

Kävin tänään lääkärissä. Mutta ei hätää, pyyhkikää kyyneleenne, pudistelkaa tuhka hiuksistanne ja peruuttaakaa adressitilaus, kyseessä oli vain ärsyttävä vatsavaiva ja oon ihan ok. Kävin enemmän oman mielenrauhan ku hengenhädän takia tutkituttamassa massuni.

Stressaavaa oli myös lääkärin etsintä. Koska olen fiksu ja varautunut, tilasin jo ennen lähtöä mukaani eurooppalaisen sairaanhoitokortin, joka aseenani lähdin kartoittamaan vaihtoehtoja. Matkavakuutuksesta olisi vielä näin oleskelun alkuvaiheessakin ollut hyötyä, mutta koska en ole mitenkään akuutisti sairas tai loukkaantunut, on vakuutuskortti vain pahvilärppä muiden pahvilärppien seassa.

Jos olisin kaiken ylidiktaattori täällä, niin olisi olemassa sellainen laitos, kuin Leopoldstadin terveyskeskus josta laadukasta hoitoa saisi yhdellä puhelinsoitolla. Mutta koska tämä on jollakin tapaa kehitysmaa, piti lääkäri jäljittää itse internetistä. Terveyskeskuksiakin täällä toki on, mutta lääkärin omalle vastaanotolle on jopa helpompi mennä ja laatukin on kuulemma parempi.

Ensiksi on tärkeää varmistua, että lääkärillä on sopimus Gebietskrankenkassen kanssa jolloin kortin pitäisi kelvata. Osoitteesta  http://www.praxisplan.at/ voi etsiä haluamansa tohtorin. Kätevää on myös se, että hakukoneella voi etsiä myös mm. englantia puhuvan lääkärin. Vakuutuskohdassa valitsin lääkärin, joka hyväksyy tuon Gebietskrankenkassen. Mutta sehän ei sitten riittänytkään! Ensimmäinen paikka jossa kävin valitteli, että heillä ei ole sopimusta tähän systeemiin. Lienee siis syytä soittaa ja varmistaa etukäteen.

Varsinaista ajanvarausta ei aina tunnu tarvitsevan. Ensimmäisestä lääkäristä mut neuvottiin toiseen missä kortti onneksi kelpasi. Siellä oottelin tunnin verran kunnes kuulin nimeni huudettavan.  Kannattaa myös varautua siihen, että englantia puhuvan lääkärin vastaanottoapulainen ei puhu englantia ja täytettävien lomakkeiden kysymyksiä joutuu ratkaisemaan ihan ominpäin. Oma metodini oli tunkea kortin numerot niihin kohtiin, mihin ne näyttivät mahtuvan ja oikein taisi mennä. Sain kovasti rohkaisua siitä, että ystäväni on joskus saanut lääkäriajan lauseella "Ich bin aus Finnland und ich bin Krank!"

Maksuttomuuteen ei kannata tuudittautua. Loppujenlopuksi tarkempi tutkimus (jonka yksityiskohtiin en mielelläni tässä kohtaa mene, koska too much information) maksoi 45e.

Mutta nyt on tieto ja ratkaisu hallussani ja oon ihan kunnossa. Ei tarvitse järkkäillä hautajaisia.(haluaisin nyt kuitenkin muistuttaa, kun asian otin esille, että jos tukehdun täällä kakkuun tai schnitzelit poksauttaa aortan, tulee hautajaisissani esittää Verdin Requiemin osa Lacrimosa. Eikä sitten mitään B-luokan kapellimestareita! Jos joku tuntee tarvetta soittaa "Missä muruseni on" tyyppistä nyyhkypoppia, palaan kummittelemaan syyllisen kotiin ja katkaisen pyykinpesukoneen ohjelman aina huonoimmalla hetkellä)

perjantai 4. lokakuuta 2013

Ich freue mich auf....

Tämä on ollut hyvä päivä! Aattelin nyt vihdoin hehkuttaa jotain, että kehtaan sitten myöhemmin valittaa. Päivä on ollut oikein kaunis ja syksyinen. Jaksan edelleen tuijotella kauniita rakennuksia joita on noin about kaikkialla. Se, että sain eilen maistraatista paperin, että olen nyt Wienin asukas, aiheuttaa pientä hykertelyä.

Aamun saksankoe meni siihen malliin putkeen, että aloitan B1.2 ryhmässä tai ryhmässä, joka on ihan B1.2 tason loppupuolella. Riippuu nyt vähän aikatauluista. Opettaja ihan hämmästeli, kun kerroin että olen tehnyt vain A2-tason ja tiistaina katsotaan, pärjäänkö vaikeassa ryhmässä. Periaatteessa hyppään nyt sellaisen opintomäärän yli, että Metropolian tunneilla opiskelisin sitä vuoden. Tämä ei silti muuta sitä faktaa, että puhuessani saksaa olo on lähinnä tämä



Onnistuin myös eilen stressaamani näyttämöhommelin kanssa olemaan sittenkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja nyt oon maisteritasosella näyttelijäntyön alkeiden kurssilla. Tänään oli semmosta oikeen kunnon teatterikoulufiilistä, kun keski-ikäinen Rouva Professori mustissa vaatteissaan ja ylisuurissa vihreissä laseissaan istui pöydän takana, söi kakkua ja karjui meille ohjeita. Ensimmäisellä tunnilla haettiin ihan perusasioita, toisten antamiin impulsseihin reagoimista ja kaikenlaisen mimiikan ja ylinäyttelemisen välttämistä. Tutustuin tänään myös käsitteisiin "Kyynärpääseksi" (se, kun kunnollisen halaamisen sijaan jäädään koskettelemaan käsiä) ja "korealaiset sydäneleet" (oman rinnan hiplaaminen sen merkiksi, että mulla on tässä hei nyt tällainen tunne meneillään).

Koko tunti oli itseasiassa tulkattu koreaksi, koska osallistujina tuntuu olevan meikä, kaks saksalaista ja ihan koko aasia. Tänään tehtiin paljon rakastumis- ja torjumisharjoituksia. Olen nyt sitten kyöhnännyt villissä syleilyssä kahden korealaisen kanssa. Tuontyyppisistä tilanteista on kuulemma tehty elokuviakin.

Vein itseni kakkukahville sen kunniaksi, että mulla on nyt lukujärjestyksessä yhteensä neljä tuntia erilaista lavatyöskentelyä! Ja siihen lisäksi tanssi ja liiketunnit. Tämä on suuri kehitys siihen verrattuna, että suurimman osan opiskeluistani suomessa viikko-ohjelmassa on ollut 0 tuntia näyttelemistä.  Kahvihetkeni oli oikein tunnelmallinen ja tarjoilija ei vaikuttanut millään tasolla inhoavan asiakkaitaan. Se ei täällä ole nimittäin mitenkään itsestäänselvää.


torstai 3. lokakuuta 2013

Anu ja lukujärjestyksen arvoitus

Kouluni täällä Wienissä on siis Universität der Musik und Darstellende Kunst. Kavereiden kesken MDW. Fyysisesti vaikutan enimmäkseen laulajien kampuksella Penzingerstrassella. Olen tässä nyt tämän viikon ratkaissut arvoitusta, että mitähän täällä ois tarkotus opiskella.

Laulunopettaja onneksi on ollut tiedossa koko ajan ja tunnitkin on jo alkaneet. Muutamaa tuntien päällekkäisyyttä lukuunottamatta sen pitäisi olla kunnossa. Ensi viikolla pitäisi selvitä pianotuntien ja saksankielen ääntämisen tuntien kohtalo ja ajankohta. Yhdet liikuntatunnit on nyt selvillä ja tanssin ja näyttelijäntyönkin kurssi lukee jo lukujärjestyksessä, niiden suhteen ei toivottavasti tule mitään epäselvyyttä tai säätöä.

Kielet on vähän vielä hakusessa. Ilmottauduin johonkin venäjään, mutta en todellakaan ole varma, lukeeko aikataulussani oikea kurssi. Jos vallan villiinnyn, otan vielä Italiankin. Huomenna olis saksan tasokoe yliopiston kurssille. Olis ihan parasta mennä sinne B1.2 tasolle, mutta jos ei tärppää niin sitten katselen jotain muuta.

Stressitaso kohosi tänään, kun opettajani käskystä esittäydyin yhdelle näyttämötyön opelle ja se kehotti tulemaan jollekin tunnille, joka on perjantai-iltapäivänä. Vaikutti näin suoraan sanottuna kylmältä emännältä. Ilmeet oli vähän samanlaisia, kuin olisin pyytänyt siltä kolikkoa rautatieasemalla. Siksipä kuumottikin, kun huomasin että mistään lukujärjestyksestä ei löydy kyseisen rouvan tunteja huomiselle iltapäivälle ja piti sitten lähetellä varmistussähköpostia. Ainut kurssi, mikä täsmäsi kuvailuihin on aamulla ja samaan aikaan saksankokeen kanssa.
Perus stresssaan-ihan-hitosti-kaikesta neuroosi pamahtaa pintaan. Tämä yhdistettynä siihen, että mulla on syvään juurtunut opettajafobia ja inhoon tommosia ihmisiä vaivaavia viestejä. Ihan varmana tulee vastaukseksi jotain "Hei jälkeenjäänyt Erasmus-häirikkö, sen lisäksi että veit käytävällä aikaani
minuutin, kehtaat vielä lähettää sähköpostia. Älä tule ikinä tunneille."

Näillä sanoilla.

Suomeksi.

Mutta oikeasti, olen saanut täällä sellaisen kuvan opettajista, että ne on jossain todella korkealla opiskelijoiden yläpuolella ja me ollaan lähinnä harmaata mutaa. Poislukien oma lauluopeni, joka on ihana ja lämmin. Ystävällisyyttä ei muilta proffilta tai toimiston henkilöiltä ole kauheasti ollut tarjolla. Toivon, että tästä ei seuraa ongelmia. Oon auktoriteeteissä yhtä huono ku pesäpallossa.

 Infoa tuntien ajoista ja muusta virallisesta saa täällä oikeestaan vaan kahdesta paikasta, toimistosta ja FACEBOOKISTA. Lähes kaikki ajankohtainen info ilmestyy yksiköön omaan ryhmään. Sen lisäksi mun luokalla on vielä oma ryhmä, jossa sumplitaan tunnit yms. Hieman on kyllä outoa saada uutisvirtaan ilmoitukset siitä, että musahissan ryhmätapaaminen on luentosalissa 2 ja kaikki tiedostot joista löytyy tuntien ajat, on vain facebookissa. Kouluasioiden pakeneminen on todella hankalaa.

Loppukevennyksenä tälle avautumiselle: ilmottauduin ensemble-kurssille koska sellanen oli tarjolla ja myös learning agreementissani sellainen on merkitty. Tänään sitten kyselin toimistosta, että mitäs siellä tehdään ja millon. Selvisi, että ensemblekurssi tarkoittaa sitä, että menisin koulun Don Giovanni proggiksen kuoroon ja esitykset ois sit maaliskuussa.

Harkitsin nanosekunteja päässäni, että jätänkö Savonlinnan Oopperajuhlakuoron Hong-Kongin reissun väliin ja Lohengrinin mieleenpalauttelun sijaan opettelen Don Giovannin. Taitaa siinä olla ainakin parikytä tahtia naiskuorollekin.

Kerroin toimiston tädille, et palaan asiaan, ehkä soitellaan, tää ei johdu susta vaan musta.






keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Alkuhässäkkää

Oon täällä nyt. Aloitin siis Erasmus-vuoteni Wienissä viime viikolla.

Aloitan blogini aiheesta tänään, koska olen jumissa Candy Crush sagassa. Ihmisen on viihdytettävä itseään niillä keinoilla, joita on tarjolla. Tai no olen minä tätä suunnitellut jo ihan päiviä, mutta tässä nyt on ollut tällaista hässäkkää.

Asuntooni pääsin siis vihdoin viimein eilen. Torstaina saavuin kaupunkiin lentäen. Tiiättekö, harva asia hämmästyttää kummastuttaa ihmistä niinkuin väliläskut. Olin ihan täysillä muuttamassa Itävaltaan ja sitten oonkin kaks tuntia Ruotsissa. Oli tosi kumma fiilis. Kävin myös keskustelun lentokoneessa:

Täti: -Du förstå svenska?
Anu: -Jag!

Raptoria lainatakseni: "Tunnen itseni joka ilta debiiliksi, mietin kiihkeästi miksi"

Ensimmäiset viisi yötä olin hostellissa ja samassa huoneessa viiden brittiläisen pojan kanssa. Aivan mukavaa, tosin ei puhuttu mitään ja mutta minkäänlaista omaa rauhaa ei ollut tarjolla missään vaiheessa. Onnen hetket koittivat kun vihdoin sain soluhuoneeni avaimen. Tämä on pieni ja enimmäkseen oranssi. Kämppis on myös erittäin pieni ja kreikkalainen, näin sen yhden kerran eilen. Asun siis vissiin maailman ainoan ujon kreikkalaisen kanssa. Muut kliseet tosin täyttyy hyvin, meillä on jääkaappi täynnä mm. fetaa, jugurttia ja pöydällä on tukkukanisteri oliiviöljyä.

Asunto on kyllä ainakin siisti. Tämä seikka liittyy kiinteästi siihen, että asunnon vuokraan kuuluu siivous kerran viikossa. Ihan hauskaa. Vähän hassua on se, että siivojan saapuessa astiat pitää olla tiskattu ja tavaroita ei saa lojua ympäriinsä. Tulen siis todennäköisesti siivoamaan täällä itse säännöllisemmin kuin ehkä koskaan. Samalla siivoushenkilö kyttää sen, että asunnossani ei majoitu kavereita tai vieraita jalkapallojoukkueita. Täällä on siis kiellettyä yöpyä! Nihkeys.

Huomenna olisi tarkoitus mennä lappusteni kanssa rekisteröitymään ulkomaalaisvirastoon. Kilttinä mamuna käyn sitten kolmen kuukauden päästä uudestaan moikkaamassa toimistoa ja todistan esim. asuvani jossain ja että minulla on rahaa ja vakuutus. Täällä tuntuu riittävän kyllä virastoa ja hässäkkää viikon joka päivälle. Miten ne kaikki muut Erasmus-opiskelijat oikeen ehtii rällätä ku pitäis säätää opinnotkin vielä johonkin kuosiin? Tästä ehkä lisää huomenna.