Asuntoni sai viikonlopuksi arvovieraita Grazista. Ystäväni Veera joka opiskelee oopperamaisteri-asioita Grazissa tuli Wieniin visiitille. Lähdimme kohti viikonloppua suurin suunnitelmin.
Pitkästä aikaa kävin oopperassa istuen. Tosin pitkästä aikaa kävin myös oopperassa niin, etten nähnyt paljon mitään. Tultiin Staatsoperille sen verran myöhään, että kunnollisen seisomapaikan saaminen näytti epätoivoiselta. Onneksi kulmilta kuultu perimätieto piti paikkansa, ja noin tunti ennen esitystä oopperan luona parveileville lipputrokareille tulee myös hätä ja 11e lippuja saa 11e hintaan. Normaali myyntihinta noille on aiemmin kuulemma 40e hujakoilla.
Lipputrokarit ovat huvittavaa sakkia. Tummia kavereita naamiasliikkeen alesta ostetuissa takeissa, jotka koettaa jotenkin olla klassismin ajan tyyliä. Mun mielestä parasta on ehkä se, että osalla niistä on myös aikakauteen kuuluva valkoinen peruukki. Rasittavaa sakkia muuten, niitä saa suurinpiirtein haravalla hätistellä kimpustaan jos sattuu oopperan tai Stephanplatzin kulmilla pyörimään. Harvoin sanon pahasti, mutta pari kertaa on pitänyt tehdä poikkeus.
Kovin myyntiartikkeli oopperalippujen lisäksi tuntuu olevan Musikvereinin ja Schönbrunnin Mozart-orkesterin konsertit. Siellä vedetään niitä suurimpia hittejä peruukki päässä ja turistit taputtaa. Monesti ollaan ihmetelty, että missähän kohtaa Wieniläistä muusikoiden arvojärjestystä nuo soittajat on? Miltä tuntuu vetää se 40. sinfonia joka ilta?
Lemmenjuoma-ooppera kuulosti ihan kivalta ja näytti perinteiseltä. Ihan hyvä 3/5. Vähän niinkuin vaniljajäätelö. Ihan hyvää, mutta ei siihen himoa tule.
Enemmän jäi mieleen samassa aitiossa ollut venäläinen poika. Kaveri istui edessämme hyvillä paikoilla ja oopperan alkaessa vetäisi reteästi iPhonen luurit korviin ja alkoi tuijotella muualle ja kiemurrella tylsistyneesti. Jossain kohtaa tyyppi otti rannekellon pois, asetteli tavaransa kaiteelle, nojasi otsan mukavasti käsiin ja alkoi nukkua. Kaikenlaista tyhmää olen nähnyt, mutta tämä oli ensimmäinen havainto ihmisestä, joka tulee oopperaan kuuntelemaan musiikkia puhelimestaan.
Väliajalla edessämme istuneen Wieniläisen pariskunnan nainen ehdotti, että heivataan poju laidan yli, niin me saataisiin parempi paikka.
Kohtauksen kruunasi pojan naispuolinen kaveri, joka istui aivan perimmäisessä nurkassa vielä meidänkin selkiemme takana ja näki tuskin yhtään mitään. Tyttö yritti kurotella kovasti nähdäkseen edes jotain. Samaan aikaan nuori mies veti hirsiä otsa aition kaiteessa. Hieno esimerkki siitä, miten mulkusti käyttäytyvät ihmiset eliminoivat itsensä hissukseen pois geenipoolista. Ei varmaan kannata tyttöä treffeille kysellä.
Oopperan jälkeen tutustuimme lyhyesti Neubaun alueen ravintolatarjontaan. Totesimme sen mukavaksi.
Lauantaina ohjelmassa oli vähäistä shoppailua, torkkumista ja lisää hiilaripitoista ravintoa. Unohdin dietin muutamaksi päiväksi, osittain sen takia, että kakun ja hampurilaisenhimo alkoi olla ylittämätön. Ajattelin myös, että pieni säikäytys keholle kuukauden aika tiukan syömisen jälkeen pistää vaan kivasti aineenvaihduntaan potkua.
Tarkoitus oli lähteä illalla Volksoperaan katsomaan Figaron häitä. Viiden aikaan tuijottelin koneelta American Horror Storya ja Veera heräili päiväunilta. Todettiin, että ei tästä nyt oikein oopperailtaa taida tulla. Luovutimme, annoimme öllötykselle vallan. Hain kaupasta sikspäkin Ottakringeriä, suklaata ja sipsipussin, vedin peiton korville ja suuntasimme katseen kohti tietokonetta. Illan teema oli älykkäät ja tiedostavat komediat, jotka pohtivat suhdetta ihmisyyteen, omaan kehoon ja omien rajojen ylittämiseen. Eli joku kakkaa kadulle ja teini koettaa täyttää listaa seksikokemuksista.
Sunnuntai mentiin samalla tunnelmalla kuin lauantaina. Herättiin, tehtiin aamupalaa, katsottiin koneelta Girlsiä ja yhtäkkiä olikin iltapäivä.
Mutta niinkuin otsikko sanoo, seuraöllötys on maailman parasta viikonloppupuuhaa. En pidä muutenkaan tekemisen tai nähtävyyksien suorittamisesta, joten liian ohjelman sijaan vietän kavereideni kanssa mieluiten aikaa vain olemalla. Seurassa täydellinen tyhjäntoimittaminen ei edes tunnu niin turhalta tai kielletyltä ja muuttuu laatuajaksi.
Koti-ikävä sekä helpottui, että paheni viikonloppuna. Äidillä ja isällä on nyt mun vanha läppäri käytössä ja veli asensi koneeseen skypen. Puhuttiin lauantaina puhelu koko perheen kanssa ja herkistyminen ei ollut kaukana. Kuvaa ei tosin suomen päästä tänne näkynyt, mutta asia kuulemma korjataan. Vaadin reaaliaikaista kissakuvaa ja jokainen näköhavainto meidän 15-vuotiaasta koirasta voi olla se viimeinen. Tosin niin mä olen ajatellut jo pari vuotta. Ilmeisesti pitkän iän salaisuus on Mustin Murkina, sokerikorput ja runsas television katsominen. Ehkä otan tämän kokeiluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti