keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ihana, tylsä arki

Ulkomaille muuttaminen on stressaavaa, välillä hankalaa, hampaita kiristävää ja hämmentävääkin. Sen sijaan muuttamisen jälkeen tuleva arki tuntuu olevan aika samanlaista, asuit missä tahansa (huom. länsimaisessa sivistysvaltiossa. Jos muutat viidakkoheimoon tai rantamajaan, niin nämä huomiot eivät koske sinua ja muista tarkistaa rokotuksesi)
Ihmisellä on velvollisuuksia kuten työ tai opiskelu, joidenka ääreen pitää siirtyä jollain kulkuvälineellä. Ruokaa on hankittava ja syötävä, jossain on nukuttava ja harrastaminenkin tekee hyvää.

Oman arkeni palikat ovat siis aika samanlaisia kuin Helsingissä. Aamuisin torkutan liian pitkään, koska 9 min. pätkissä torkutut aamu-unet ovat parasta lepoa, ja aamun aikataulun saa tehokkaimmin päätettyä siinä tilassa, kun ei oikeen oo hereillä eikä edes tiedä missä on. Aikaisemman, elämysrikkaan M-junan sijaan koulumatka tapahtuu nyt kahdella metrolla ja yhdellä ratikalla. Joka aamu luen, että Aspernstrasselle menevän metron päätepysäkki on Aspergerstrasse. En tiedä mitä sieltä löytyisi, mutta veikkaan että pitkiä listoja esim. Itävallan metsäkanalinnuista ja teollisuudessa käytettävistä liuottimista.
Mulla on matkalukemisena saksankielinen Harry Potter ja viisasten kivi. Etenen siinä noin kolmen sivun päivävauhtia ja painin sen ongelman kanssa, että lukiessa mun huulet liikkuvat. Voin kuvitella näyn olevan sellainen, että jos Aspergerstrasse ei ole mun päätepysäkki, niin joku diagnoosikatu kuitenkin.

Arjen suurin muutos on tällä hetkellä ruokailussa. Kouluruoan hinta huitelee viidessä eurossa ja tarjolla on perinteistä itävaltalaista valtimontukkimisruokaa. Ateriaan kuuluu pieni keitto, joka maistuu Knorrilta, yleensä jonkinlaista paneroitua lihaa/kastiketta ja perunaa tai pastaa. Lisäkkeenä on maailman pienin salaatti, jonka kupissa vielä vihannesten syömisenkin jälkeen on jäljellä puoli desiä salaatinkastiketta. Palvelu "Mensassa" on myös oma lukunsa. Töissä on aina vain yksi henkilö, joka on joka päivä sama ja hieman on ehkä ilmassa jonkinlaista stressiä. Tarjolla on usein irvistelyä ja ruoan lätkimistä lautaselle.

Tällä hetkellä massuvaivani takia en voi syödä sokeria, viljoja tai oikeastaan mitään, missä on paljon hiilihydraatteja ja joihin verensokeri reagoi nopeasti. Elän siis lähinnä kasviksilla, lihalla ja rasvalla. Ja kaikki jotka nyt haluavat kertoa mulle karppauksen vaaroista/kasvisruokavalion eduista/ilmastonmuutoksesta, kädet pois näppäimistöltä! Tämä ei ole mikään Heikkilä-inspiroitunut elämänmuutos, vaan ravitsemussuositus, koska kehoni ei käsittele insuliinia normaalisti. Lisäksi mun pitäisi nyt myös pudottaa painoa rutkasti. Ei siis missään lue, että mun pitäisi välttämättä syödä lihaa, mutta koska olen joutunut luopumaan leivästä, kakuista, suklaasta, pitsasta ja pastasta, en suosittele tällä hetkellä tulemaan mun ja pihvin väliin, tai kohtelen lisäkkeenä.
Kun ateriasta lähtevät pois pastat ja perunat ja vievät kalorimääränsä mennessään, on tilalle pakko lisätä jotain, että jaksan urheilla, laulaa ja opiskella. Iduilla ja porkkanoilla on fyysisen suorituksen raja aika nopeasti vastassa. Koetan aamuisin tehdä eväät mukaan kouluun ja nyt etsin kokoajan balanssia laihtumisen, jaksamisen ja ateriarytmien kanssa.


Päivä koostuu muuten tunneista, harjoittelusta ja välillä myös odottelusta ja ajantaposta. Luokkiin ei tarvitse täällä jonottaa, vaan harjoittelua varten avain käydään aina hakemassa vahtimestarilta. Varsinaisia harjotuskoppeja täällä ei ole kuin yksi, ja muut luokat ovat myös opetuskäytössä, joten välillä on tungosta. Jos vapaata avainta ei ole, on ainut vaihtoehto odotella ruokalassa jonne vaksi tulee sitten luokan vapautuessa huutelemaan.
Tällä hetkellä hauskin tunti on ehkä yllättäen venäjän fonetiikka! Tunti on lyhyt, opettaja on sympaattinen ja ryhmässä on vain seitsemän opiskelijaa, joten henkilökohtausta puheohjausta natiivilta opettajalta on tarjolla ihanan paljon. Lisäksi osaan aiheesta jo jotain, joten en ole ihan ulalla jatkuvasti.
 Pahin aivorääkki on ehkä italia. Sitä on kaksi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan ja opetuskielet ovat italia ja saksa. Olen oppinut kuitenkin jonkin verran, vaikka jumitun välillä vaan tuijottamaan ontosti eteenpäin, kun en tajua mitään ja keskittyminen ei enää onnistu. Tunnin jälkeen väsymys ja kielisekaannus on paha. Yritän olla käyttämättä englantia koulussa, mutta italiantuntien jälkeen en saa välillä minkäänlaisia saksankielisiä lauseita muodostettua, kun kaksi melko vierasta kieltä painii päässä.

Saksantunnitkin alkoivat vihdoin maanantaina ja tähän mennessä olen ollut aika tyytyväinen. Ryhmä on pieni ja opettaja oikein kiva, vaikka ehkä vähän karun näköinen ukkeli. Kielikouluni on Cultura Wien, joka sijaitsee ihan Stephensdomin lähellä. Ulkoa kuuluu tunnelmallista kavionkopinaa hevosvankkureiden matkatessa ohi. Joudun vähän ottamaan aiemmin alottanutta ryhmää kiinni ja tekemään lisätehtäviä, mutta muuten taso vaikuttaa oikein sopivalta.

Ja nyt minua kovasti arjessani ilahduttanut asia: tätä blogia on luettu nyt yli 1100-kertaa ja oon saanut huimasti hyvää palautetta. Kiitos!! Kohta tulee stressiä tason ylläpitämisestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti