torstai 19. kesäkuuta 2014

Vähiin käy ennenkuin loppuu

Vaihtovuotta on jäljellä reilu viikko. 30.6 Finski lennättää mut ja ylipainoisen matkalaukkuni takaisin Suomeen, samana aamuna palautan depressiokuution, jota myös solukämpäkseni kutsutaan, avaimet toimistoon ja sanon heipat muutamaksi kuukaudeksi. Mun jäähyväiset vaihtomaahan on toki hieman erilaiset kuin monella muulla, koska palaan tänne syksyllä ja aloitan ihan "oikeana" opiskelijana. Nyt stressaan siitä, että saanko kaikki paperihommat ajoissa pakettiin. Tehtävät on niinkin hurjia, kuin yhden lomakkeen allekirjoituttaminen ja toimistossa käynti. Toki ahdistuin nyt myös siitä, että riittääkö, että opintopisteet tulee tilille elokuun puolivälin jälkeen, jos Kela tarkistaa tiedot syyskuun alussa. En oikein tiedä miksi.

Tein myös päätöksen jättää opinnot Suomessa tauolle ainakin puoleksi vuodeksi. Lähinnä siksi, etten oikeasti tiedä, mitä ihmettä saisin syksylle tehtyä. Ja jos palaan keväällä läsnäolevaksi, mulla on toivottavasti jo aimo läjä hyväksiluettavaa. Ainut kurssi, joka kaipaa taivaallista ihmettä on vuoden verran piano-opintoja, joita en täällä saanut tehdä. Mun pianonsoiton suurin tekninen ongelma on aina ollut siinä, että en osaa soittaa pianoa. Ihme kyllä, olen vuosien aikana jopa tasaisesti huonontunut soittajana. Syytän tästä vetopasunistin hienomotoriikkaa. Useampi kuin yksi liikkuva osa soittimessa hämmentää mieltä aivan liikaa. Jos pitää vielä painaa pedaalia, alan kuolata päälleni tai unohdan hengittää.

Maisteriopinnoista olen saanut pienen katsauksen jo epävirallisesti. Yhteistyö saman lauluproffan kanssa jatkuu, koska Lienbacher on iiiiihana. Aikaisemmin ylistämäni korrepetiittori on sen sijaan osoittautunut satunnaisesti pikkuisen turhan julmaksi tyypiksi, mutta mulle tekee välillä ihan hyvää oikein kunnolla kuulla kunniani. Torstain korrepetitiossa pääsi kirjaimellisesti sellainen äänekäs brää-tyyppinen itku kun mulle lueteltiin samaan syssyyn kaikki asiat, jotka mussa ja tekemisissäni on vialla. Sävyn koin melko rankkana. Jos ei muuta hyvää, niin ainakin sain muistutuksen siitä, mitkä asiat mun taidoissa on vielä tämän hetken ja ammattilaisuuden välissä. Ja tiedän, että kaikesta mitä teen hyvin, kerrotaan mulle myös. Laulunopiskelussa tämäntyyppinen kriiseily on yleensä mulle merkki siitä, että olen ottamassa jotain isoa askelta eteenpäin. Jaksan olla loputtoman iloinen siitä, että kaikkien näiden mitättömien "en osaa fraseerata tarpeeksi aktiivisesti" tyyppisten maailman kaatavien kriisien kanssa voi mennä opettajansa luokse ja tarjolla on yleensä myös rauhoittava järjen sana.
Myös mun oopperaluokan ohjaajan kanssa on nyt yksityistunneilla käyty läpi sitä, mitkä asiat mulle on suurimpia haasteita ja mitkä etuja. Tärkeimmäksi teemaksi nousee kaikkien kanssa mun räiskyvän suomalainen temperamenttini ja kykyni välittää dramaattisia tunteita. Ajattelin myös kirjoittaa kahden vuoden päässä odottavan maisterintyöni samasta aiheesta. Työnimi on tällä hetkellä:

Perse edellä puuhun - mezzosopraano-ohjelmiston tulkinta maailman leppoisammalla luonteella

 Kaveri lauloi viime lauantaina meidän operettikonsertin uusinnassa Meine Lippen sie küssen so heiss ja tanssi myös numeroon kuuluvan välitanssin. Kukaan ei oikein ymmärtänyt, kun kerroin, että kaverini ovat vitsailleet, että tuota biisiä ei Anu ainakaan laula. Saati tanssi.

Tämä on nyt se suurin teema mitä laulamiseen kuuluu (miksi mä yhtäkkiä jauhan täällä laulamisesta?? Vuoden jälkeen päätin sit alottaa tässä vaiheessa. Meen nyt varmaan häpeämään ja tarkistamaan, että oonko sittenkin esim. tenori), mutta asia ei kuulemma ratkea ihan viikossa. Ja mun mielestä kysymys on osittain kulttuurieroista. Täällä pääsee seulasta läpi monesti sellainen teatraalinen, koreografioitu käsien levittely ja illistely, että aamupala tekee comebackin suuhun. En nyt kiistä, ettei mulla (ja monella muulla suomalaisella. Ja sveitisiläisellä. Ja islantilaisella) olisi aika paljon parannettavaa eläytymisen suhteen. Kevään aiheena on ollut laulunopiskelun lisäksi myös laulajaksi oppiminen. Olen käyttänyt monta hetkeä tunneilla siitä keskusteluun, miten löydetään työtapa, jossa tuodaan peliin omat tunteet, tuomatta kuitenkaan mukaan esim. läheisen sairastumista, mieshuolia tai sitä, että kissa kuoli viikonloppuna (R.I.P Manteli, vanha kärttyinen sohvatyyny ja suuri oopperalaulun ja vaniljajäätelön ystävä). Yleisölle ei kuitenkaan voi kuuluttaa esityksen alussa, että "valitettavasti solisti sai ennen esitystä tyhmän tekstiviestin ja aikoo siksi laulaa vähän poissolevasti". Persoonallisuutta ei onneksi kukaan vaadi muuttamaan, aion jatkossakin olla satunnaisen juro tai ujo ja satunnaisen sosiaalinen lärppä.

Muissa uutisissa: päätettiin pari viikkoa sitten tehdä päiväretki Wachaun viinialueelle. Laiskat katolilaiset viettivät helluntaita maanantaina ja pitivät vielä päälle tiistainkin vapaaksi, syystä joka ei mulle aukene. Täällä on varmaan helluntaiheilojen kanssa jotenkin rajumpi meno. Oma suhtautumiseni heila-asiaan oli tänä vuonna: jos ei heilaa helluntaina niin oikeestaan ihan sama. "Jonoa juhannuksena" teoria testataan huomenna, mutta sanonnan todenperäisyys saattaa kaatua nyt siihen, ettei täällä vietetä juhannusta. Aika harmittava homma, että heilajononi kokoontuu nyt jossain, missä en itse voi olla paikalla.

Oliko mulla joku juttu kesken? Niin joo, päiväretki Wachauseen. Wachauhin. Wachauaan. Suunnitelma paisui siihen, että päätettiin vuokrata auto ja ehkä yöpyäkin jossain. Jossain vaiheessa lähtijöitä oli jo neljä ja suunnitelma muuttui suomityttöjen mökkireissuksi johonkin. Autonkin vuokraus sitten jäi. Loppujen lopuksi vuokrasimme loma-asunnon lähikylästä, menimme junalla ja loikoilimme kolme päivää uima-altaan äärellä. Majatalolla oli oma hedelmätarha ja siellä allas ja grilli. 35 asteen helle piti naiset hyvin aloillaan veden ääressä. Kauimmas altaasta liikuimme toisena iltana, kun kävimme kylässä pitsalla. En edes muista, milloin olisin saavuttanut tuollaista rentouden tilaa kuin meidän reissulla. Totaalinen suorittamattomuus hyvässä seurassa teki hyvää.

Seuraavassa bloggauksessa yritän jotenkin paketoida tätä koko vuotta. Sitten seuraakin varmaan jonkinlainen kesätauko ja blogin nimenvaihto. Oon ilahtunut siitä, miten paljon lukukertoja tämä narsistinen yksinpuhelu höystettynä huonoilla kuvilla on tän vuoden aikana saanut!! Melko monesta tuhannesta on kuitenkin kyse. Siksipä vaatimaton pyyntö: jättäkää jotain kommentteja itsestänne! Ja vielä erityisterveiset sille lukijalle, joka oli päätynyt blogiini google-haulla "suomityttö tissit" Varmaan oli aika karvas pettymys.








tiistai 3. kesäkuuta 2014

Vaihdonanu suosittelee

Täällä on ollut erittäin kiireinen toukokuu! Aamujen saksantunnit ja illan läksyt ovat vieneet ihmisen kapasiteettia aika huolella. Tuohon kun lasketaan päälle vielä tunnit, oopperaluokan jutut ja sosiaalinen elämä, niin olen ollut kolme viikkoa enimmäkseen menossa johonkin suuntaan. Siksipä ajattelin nyt kirjoittaa tällaisen matkaopastyylisen suosituslistan asioista joita oon tässä menneinä viikkoina puuhannut:

 

ANUN SUOSITUKSET TEKEMISEEN JA MENEMISEEN WIENISSÄ

 

-SYÖMINEN JA JUOMINEN

Neni on fuusiotyylinen ravintola keskellä Naschmarktia. Listalla on enimmäkseen välimeren tyylisiä annoksia ja paikan falafelejä ja hummusta saa myös kaupasta. Niitä voi hummuksenhimoissaan vetää vaikka lusikalla purkista. Törkeän hyvää ja hienoa vaihtelua, kun schnitselit alkaa jo tursuta korvista. Paikka levittäytyy pihalle ja sisällä kahteen kerrokseen, joista ylemmässä pitkä ihminen meinasi hankkia hitaan aivotärähdyksen kolauttamalla päänsä joka palkkiin. Valkkari ja falafelit korvasivat kivun ja harmin. Kannattaa myös tajuta, että pöydät ovat lähellä toisiaan, eikä esimerkiksi esitelmöidä siitä, miten Sveitsin saksa on saksoista paskinta, vaan tajutakseen että puolen metrin päässä istuu sveitsiläinen pariskunta.

Wein&co on ketju, jossa kannattaa käydä vaikka ihan vaan laskemassa, kuinka montaa suomen alkoholilainsäädännön pykälää voi rikkoa samassa paikassa. Modernin ja fiinin näköisessä paikassa on yhdessä viinikauppa, ravintola ja baari. Kaupan puolella voi maistella suositusviinejä ja hyllystä voi valita pullon joko kotiinvietäväksi taikka baarissa juotavassa. Valkoviinimme meni tilauksen jälkeen kymmeneksi minuutiksi tehopakkaseen kylmenemään, jonka jälkeen pullo tarjoiltiin pöytään. Pullon hinnan lisäksi laskuun tulee 7e lisä tarjoilusta. Ja jos koko pullo ei mene yhdeltä istumalta, voi lopun ottaa toki kotiin mukaan. Kahden pullon hinnaksi tuli tarjoiluineen 45e, mutta joka ostosta kertyy myös bonusta, eli olisimme voineet saada seuraavana päivänä ostetusta pullosta viiden euron alennuksen. Ja emme todellakaan juoneet hyllyn halvimpia viinejä. Kauppa on auki joka ilta kahteentoista. Ja toisin kuin Räsäsen Päivi tuntuu ajattelevan, mikään näistä kohdista ei tee paikasta Sodomaa eikä Gomorraa, vaan erinomaisen ravintolan jossa istua iltaa.

Katto on rakennuksen yläpinta, joka suojaa alempia kerroksia sateelta. Suosittelen lämpimästi hakeutumista tällaiseen paikkaan Wienin keskustassa hyvässä seurassa, huovan ja punaviinin kanssa. Voi vaikka katsella, että miten tuo Praterin pyörä nyt on tuon värinen ja olikohan tuo salama mikä tuolla välkkyy.

Karlskirchen aukio pääsee sekin Päven mustalle listalle, koska kyseessä ei ole varsinaisesti terassi, vaan koju josta saa juotavaa. Edessä töröttää valtava barokkikirkko ja edessä olevassa suihkulähteessä voi huljutella varpaita. Suosittelemme lasillista ja samalla voi pohtia kavereiden kanssa syntyjä syviä ja hoilottaa vaikka haikean laulun. Maisema on kohdallaan.

Natsu on sushiketju, jossa hinta-laatusuhde on parhaimmillaan. Totaalisen naurettavaan hintaan saa tuoretta ja hyvää sushia, palvelu on hämmästyttävän hyvää (jouduimme odottamaan ulkona pöydän vapautumista. Tarjoilija kantoi meille jatkuvasti lasillisia jotain hämmentävää, mutta hyvää terveysteetä) ja hinnat on niin halvat että pahaa tekee. Vitosella saa jo vatsan täyteen, kympillä totaaliöverit.

AJANVIETETTÄ JA VIIHDETTÄ

The Third Man on sotien jälkeen Wienissä kuvattu brittiläinen trilleri. Kolmas mies ei ole pelkästään hyvä elokuva, vaan siitä voi myös oppia paljon toisen maailmansodan jälkeisestä kaupungista. Tuttuja paikkoja oli helppo bongata ja en koskaan aikaisemmin ollut tajunnut, että samoin kuin Berliini, on Wienkin jaettu useiden eri maiden hallintoalueisiin. Itse asun esimerkiksi venäläisellä alueella. Elokuva pyörii joka päivä Burg Kinossa.

Arnold Schwarzenegger on yksi parhaista asioista, mitä Steiermark on maailmalle antanut. Kuvernaattorin ensimmäiset elokuvat aiheuttavat ihmisessä monenlaisia reaktioita, kuten naurua, epäuskoa, myötähäpeää ja irvistystä. Hercules New Yorkissa opetti mulle joko todella paljon näyttelemisestä tai sitten ei mitään, en ole ihan varma enää. Voitte todeta itse katsomalla parhaat palat.


Mun suosikkeja on ehdottomasti:
-kaikki mitä Arska puhuu
-taustalla soiva kreikkalaisen ravintolan taustamusiikki
-mies karhupuvussa
-"juoni"
-kaikki naisnäyttelijät ovat niin huonoja, että yhdessä heikon lavastuksen kanssa odotan koko ajan, että kohtaus muuttuu aikuisviihteeksi

Jääkiekko on laji, jonka katsominen ulkomailla on välillä hankalaa. MM-kisoja tuli seurattua aika intensiivisesti, mutta keinona oli kaikenmaailman pätkivät nettistreamit, streamit vironkielisellä selostuksella ja yhden kerran Radio Nova. Alas on vajottu. Viimeiset pelit katsottiin Pointers-baarissa. Paikalla on tiiviit suhteet suomalaisten opiskelijoiden yhteisöön ja yleisöä riitti yllättävän paljon. Finaalipelissä paikka oli melkolailla täyteen ahdettu. Tunnelma oli hämmentävä, koska en edes tajunnut mikä määrä täällä asuu suomalaisia. Ei tajunneet ne kaksi venäläistäkään jotka tulivat katsomaan peliä Pointersiin.

Sommernachtskonzertin suhteen alkuperäinen suunnitelmalle oli viettää kesäinen piknikki Schönbrunnin puistossa, haistella lempeää kesäilmaa ja siemailla virvokkeita. Mutta koska sää tekee mitä sää tekee, todellisuudessa värjöttelimme tihkusateessa hyytävässä illassa. Musiikki oli hyvää ja tunnelma mukava, mutta kokemus ei ollut niin nautittava kuin mitä odotin.

Loppuyhteenvetona sanottakoon:

Paras kaupunki keväiseen ihastumiseen, pussailuun ja onttoon tuijotteluun:
-Wien

Paras kaupunki sydänsuruista toipumiseen: 
-Wien
Sånt är livet. Näin nää joskus menee. Palaan harjoituskoppiini odottelemaan seuraavaa.