Vähiin käy ennenkuin loppuu

Vaihtovuotta on jäljellä reilu viikko. 30.6 Finski lennättää mut ja ylipainoisen matkalaukkuni takaisin Suomeen, samana aamuna palautan depressiokuution, jota myös solukämpäkseni kutsutaan, avaimet toimistoon ja sanon heipat muutamaksi kuukaudeksi. Mun jäähyväiset vaihtomaahan on toki hieman erilaiset kuin monella muulla, koska palaan tänne syksyllä ja aloitan ihan "oikeana" opiskelijana. Nyt stressaan siitä, että saanko kaikki paperihommat ajoissa pakettiin. Tehtävät on niinkin hurjia, kuin yhden lomakkeen allekirjoituttaminen ja toimistossa käynti. Toki ahdistuin nyt myös siitä, että riittääkö, että opintopisteet tulee tilille elokuun puolivälin jälkeen, jos Kela tarkistaa tiedot syyskuun alussa. En oikein tiedä miksi.

Tein myös päätöksen jättää opinnot Suomessa tauolle ainakin puoleksi vuodeksi. Lähinnä siksi, etten oikeasti tiedä, mitä ihmettä saisin syksylle tehtyä. Ja jos palaan keväällä läsnäolevaksi, mulla on toivottavasti jo aimo läjä hyväksiluettavaa. Ainut kurssi, joka kaipaa taivaallista ihmettä on vuoden verran piano-opintoja, joita en täällä saanut tehdä. Mun pianonsoiton suurin tekninen ongelma on aina ollut siinä, että en osaa soittaa pianoa. Ihme kyllä, olen vuosien aikana jopa tasaisesti huonontunut soittajana. Syytän tästä vetopasunistin hienomotoriikkaa. Useampi kuin yksi liikkuva osa soittimessa hämmentää mieltä aivan liikaa. Jos pitää vielä painaa pedaalia, alan kuolata päälleni tai unohdan hengittää.

Maisteriopinnoista olen saanut pienen katsauksen jo epävirallisesti. Yhteistyö saman lauluproffan kanssa jatkuu, koska Lienbacher on iiiiihana. Aikaisemmin ylistämäni korrepetiittori on sen sijaan osoittautunut satunnaisesti pikkuisen turhan julmaksi tyypiksi, mutta mulle tekee välillä ihan hyvää oikein kunnolla kuulla kunniani. Torstain korrepetitiossa pääsi kirjaimellisesti sellainen äänekäs brää-tyyppinen itku kun mulle lueteltiin samaan syssyyn kaikki asiat, jotka mussa ja tekemisissäni on vialla. Sävyn koin melko rankkana. Jos ei muuta hyvää, niin ainakin sain muistutuksen siitä, mitkä asiat mun taidoissa on vielä tämän hetken ja ammattilaisuuden välissä. Ja tiedän, että kaikesta mitä teen hyvin, kerrotaan mulle myös. Laulunopiskelussa tämäntyyppinen kriiseily on yleensä mulle merkki siitä, että olen ottamassa jotain isoa askelta eteenpäin. Jaksan olla loputtoman iloinen siitä, että kaikkien näiden mitättömien "en osaa fraseerata tarpeeksi aktiivisesti" tyyppisten maailman kaatavien kriisien kanssa voi mennä opettajansa luokse ja tarjolla on yleensä myös rauhoittava järjen sana.
Myös mun oopperaluokan ohjaajan kanssa on nyt yksityistunneilla käyty läpi sitä, mitkä asiat mulle on suurimpia haasteita ja mitkä etuja. Tärkeimmäksi teemaksi nousee kaikkien kanssa mun räiskyvän suomalainen temperamenttini ja kykyni välittää dramaattisia tunteita. Ajattelin myös kirjoittaa kahden vuoden päässä odottavan maisterintyöni samasta aiheesta. Työnimi on tällä hetkellä:

Perse edellä puuhun - mezzosopraano-ohjelmiston tulkinta maailman leppoisammalla luonteella

 Kaveri lauloi viime lauantaina meidän operettikonsertin uusinnassa Meine Lippen sie küssen so heiss ja tanssi myös numeroon kuuluvan välitanssin. Kukaan ei oikein ymmärtänyt, kun kerroin, että kaverini ovat vitsailleet, että tuota biisiä ei Anu ainakaan laula. Saati tanssi.

Tämä on nyt se suurin teema mitä laulamiseen kuuluu (miksi mä yhtäkkiä jauhan täällä laulamisesta?? Vuoden jälkeen päätin sit alottaa tässä vaiheessa. Meen nyt varmaan häpeämään ja tarkistamaan, että oonko sittenkin esim. tenori), mutta asia ei kuulemma ratkea ihan viikossa. Ja mun mielestä kysymys on osittain kulttuurieroista. Täällä pääsee seulasta läpi monesti sellainen teatraalinen, koreografioitu käsien levittely ja illistely, että aamupala tekee comebackin suuhun. En nyt kiistä, ettei mulla (ja monella muulla suomalaisella. Ja sveitisiläisellä. Ja islantilaisella) olisi aika paljon parannettavaa eläytymisen suhteen. Kevään aiheena on ollut laulunopiskelun lisäksi myös laulajaksi oppiminen. Olen käyttänyt monta hetkeä tunneilla siitä keskusteluun, miten löydetään työtapa, jossa tuodaan peliin omat tunteet, tuomatta kuitenkaan mukaan esim. läheisen sairastumista, mieshuolia tai sitä, että kissa kuoli viikonloppuna (R.I.P Manteli, vanha kärttyinen sohvatyyny ja suuri oopperalaulun ja vaniljajäätelön ystävä). Yleisölle ei kuitenkaan voi kuuluttaa esityksen alussa, että "valitettavasti solisti sai ennen esitystä tyhmän tekstiviestin ja aikoo siksi laulaa vähän poissolevasti". Persoonallisuutta ei onneksi kukaan vaadi muuttamaan, aion jatkossakin olla satunnaisen juro tai ujo ja satunnaisen sosiaalinen lärppä.

Muissa uutisissa: päätettiin pari viikkoa sitten tehdä päiväretki Wachaun viinialueelle. Laiskat katolilaiset viettivät helluntaita maanantaina ja pitivät vielä päälle tiistainkin vapaaksi, syystä joka ei mulle aukene. Täällä on varmaan helluntaiheilojen kanssa jotenkin rajumpi meno. Oma suhtautumiseni heila-asiaan oli tänä vuonna: jos ei heilaa helluntaina niin oikeestaan ihan sama. "Jonoa juhannuksena" teoria testataan huomenna, mutta sanonnan todenperäisyys saattaa kaatua nyt siihen, ettei täällä vietetä juhannusta. Aika harmittava homma, että heilajononi kokoontuu nyt jossain, missä en itse voi olla paikalla.

Oliko mulla joku juttu kesken? Niin joo, päiväretki Wachauseen. Wachauhin. Wachauaan. Suunnitelma paisui siihen, että päätettiin vuokrata auto ja ehkä yöpyäkin jossain. Jossain vaiheessa lähtijöitä oli jo neljä ja suunnitelma muuttui suomityttöjen mökkireissuksi johonkin. Autonkin vuokraus sitten jäi. Loppujen lopuksi vuokrasimme loma-asunnon lähikylästä, menimme junalla ja loikoilimme kolme päivää uima-altaan äärellä. Majatalolla oli oma hedelmätarha ja siellä allas ja grilli. 35 asteen helle piti naiset hyvin aloillaan veden ääressä. Kauimmas altaasta liikuimme toisena iltana, kun kävimme kylässä pitsalla. En edes muista, milloin olisin saavuttanut tuollaista rentouden tilaa kuin meidän reissulla. Totaalinen suorittamattomuus hyvässä seurassa teki hyvää.

Seuraavassa bloggauksessa yritän jotenkin paketoida tätä koko vuotta. Sitten seuraakin varmaan jonkinlainen kesätauko ja blogin nimenvaihto. Oon ilahtunut siitä, miten paljon lukukertoja tämä narsistinen yksinpuhelu höystettynä huonoilla kuvilla on tän vuoden aikana saanut!! Melko monesta tuhannesta on kuitenkin kyse. Siksipä vaatimaton pyyntö: jättäkää jotain kommentteja itsestänne! Ja vielä erityisterveiset sille lukijalle, joka oli päätynyt blogiini google-haulla "suomityttö tissit" Varmaan oli aika karvas pettymys.

Vaihdonanu suosittelee

Täällä on ollut erittäin kiireinen toukokuu! Aamujen saksantunnit ja illan läksyt ovat vieneet ihmisen kapasiteettia aika huolella. Tuohon kun lasketaan päälle vielä tunnit, oopperaluokan jutut ja sosiaalinen elämä, niin olen ollut kolme viikkoa enimmäkseen menossa johonkin suuntaan. Siksipä ajattelin nyt kirjoittaa tällaisen matkaopastyylisen suosituslistan asioista joita oon tässä menneinä viikkoina puuhannut:

 

ANUN SUOSITUKSET TEKEMISEEN JA MENEMISEEN WIENISSÄ

 

-SYÖMINEN JA JUOMINEN

Neni on fuusiotyylinen ravintola keskellä Naschmarktia. Listalla on enimmäkseen välimeren tyylisiä annoksia ja paikan falafelejä ja hummusta saa myös kaupasta. Niitä voi hummuksenhimoissaan vetää vaikka lusikalla purkista. Törkeän hyvää ja hienoa vaihtelua, kun schnitselit alkaa jo tursuta korvista. Paikka levittäytyy pihalle ja sisällä kahteen kerrokseen, joista ylemmässä pitkä ihminen meinasi hankkia hitaan aivotärähdyksen kolauttamalla päänsä joka palkkiin. Valkkari ja falafelit korvasivat kivun ja harmin. Kannattaa myös tajuta, että pöydät ovat lähellä toisiaan, eikä esimerkiksi esitelmöidä siitä, miten Sveitsin saksa on saksoista paskinta, vaan tajutakseen että puolen metrin päässä istuu sveitsiläinen pariskunta.

Wein&co on ketju, jossa kannattaa käydä vaikka ihan vaan laskemassa, kuinka montaa suomen alkoholilainsäädännön pykälää voi rikkoa samassa paikassa. Modernin ja fiinin näköisessä paikassa on yhdessä viinikauppa, ravintola ja baari. Kaupan puolella voi maistella suositusviinejä ja hyllystä voi valita pullon joko kotiinvietäväksi taikka baarissa juotavassa. Valkoviinimme meni tilauksen jälkeen kymmeneksi minuutiksi tehopakkaseen kylmenemään, jonka jälkeen pullo tarjoiltiin pöytään. Pullon hinnan lisäksi laskuun tulee 7e lisä tarjoilusta. Ja jos koko pullo ei mene yhdeltä istumalta, voi lopun ottaa toki kotiin mukaan. Kahden pullon hinnaksi tuli tarjoiluineen 45e, mutta joka ostosta kertyy myös bonusta, eli olisimme voineet saada seuraavana päivänä ostetusta pullosta viiden euron alennuksen. Ja emme todellakaan juoneet hyllyn halvimpia viinejä. Kauppa on auki joka ilta kahteentoista. Ja toisin kuin Räsäsen Päivi tuntuu ajattelevan, mikään näistä kohdista ei tee paikasta Sodomaa eikä Gomorraa, vaan erinomaisen ravintolan jossa istua iltaa.

Katto on rakennuksen yläpinta, joka suojaa alempia kerroksia sateelta. Suosittelen lämpimästi hakeutumista tällaiseen paikkaan Wienin keskustassa hyvässä seurassa, huovan ja punaviinin kanssa. Voi vaikka katsella, että miten tuo Praterin pyörä nyt on tuon värinen ja olikohan tuo salama mikä tuolla välkkyy.

Karlskirchen aukio pääsee sekin Päven mustalle listalle, koska kyseessä ei ole varsinaisesti terassi, vaan koju josta saa juotavaa. Edessä töröttää valtava barokkikirkko ja edessä olevassa suihkulähteessä voi huljutella varpaita. Suosittelemme lasillista ja samalla voi pohtia kavereiden kanssa syntyjä syviä ja hoilottaa vaikka haikean laulun. Maisema on kohdallaan.

Natsu on sushiketju, jossa hinta-laatusuhde on parhaimmillaan. Totaalisen naurettavaan hintaan saa tuoretta ja hyvää sushia, palvelu on hämmästyttävän hyvää (jouduimme odottamaan ulkona pöydän vapautumista. Tarjoilija kantoi meille jatkuvasti lasillisia jotain hämmentävää, mutta hyvää terveysteetä) ja hinnat on niin halvat että pahaa tekee. Vitosella saa jo vatsan täyteen, kympillä totaaliöverit.

AJANVIETETTÄ JA VIIHDETTÄ

The Third Man on sotien jälkeen Wienissä kuvattu brittiläinen trilleri. Kolmas mies ei ole pelkästään hyvä elokuva, vaan siitä voi myös oppia paljon toisen maailmansodan jälkeisestä kaupungista. Tuttuja paikkoja oli helppo bongata ja en koskaan aikaisemmin ollut tajunnut, että samoin kuin Berliini, on Wienkin jaettu useiden eri maiden hallintoalueisiin. Itse asun esimerkiksi venäläisellä alueella. Elokuva pyörii joka päivä Burg Kinossa.

Arnold Schwarzenegger on yksi parhaista asioista, mitä Steiermark on maailmalle antanut. Kuvernaattorin ensimmäiset elokuvat aiheuttavat ihmisessä monenlaisia reaktioita, kuten naurua, epäuskoa, myötähäpeää ja irvistystä. Hercules New Yorkissa opetti mulle joko todella paljon näyttelemisestä tai sitten ei mitään, en ole ihan varma enää. Voitte todeta itse katsomalla parhaat palat.

Mun suosikkeja on ehdottomasti:
-kaikki mitä Arska puhuu
-taustalla soiva kreikkalaisen ravintolan taustamusiikki
-mies karhupuvussa
-"juoni"
-kaikki naisnäyttelijät ovat niin huonoja, että yhdessä heikon lavastuksen kanssa odotan koko ajan, että kohtaus muuttuu aikuisviihteeksi

Jääkiekko on laji, jonka katsominen ulkomailla on välillä hankalaa. MM-kisoja tuli seurattua aika intensiivisesti, mutta keinona oli kaikenmaailman pätkivät nettistreamit, streamit vironkielisellä selostuksella ja yhden kerran Radio Nova. Alas on vajottu. Viimeiset pelit katsottiin Pointers-baarissa. Paikalla on tiiviit suhteet suomalaisten opiskelijoiden yhteisöön ja yleisöä riitti yllättävän paljon. Finaalipelissä paikka oli melkolailla täyteen ahdettu. Tunnelma oli hämmentävä, koska en edes tajunnut mikä määrä täällä asuu suomalaisia. Ei tajunneet ne kaksi venäläistäkään jotka tulivat katsomaan peliä Pointersiin.

Sommernachtskonzertin suhteen alkuperäinen suunnitelmalle oli viettää kesäinen piknikki Schönbrunnin puistossa, haistella lempeää kesäilmaa ja siemailla virvokkeita. Mutta koska sää tekee mitä sää tekee, todellisuudessa värjöttelimme tihkusateessa hyytävässä illassa. Musiikki oli hyvää ja tunnelma mukava, mutta kokemus ei ollut niin nautittava kuin mitä odotin.

Loppuyhteenvetona sanottakoon:

Paras kaupunki keväiseen ihastumiseen, pussailuun ja onttoon tuijotteluun:
-Wien

Paras kaupunki sydänsuruista toipumiseen: 
-Wien
Sånt är livet. Näin nää joskus menee. Palaan harjoituskoppiini odottelemaan seuraavaa.

Wienissä kasvaa viiniköynnöksiä ja parta

En tiedä, ootteko nähny tämän ehkä jossain uutisissa, mutta voitettiin just Euroviisut! Torstaina ja lauantaina seurasin kisoja katse ruudussa ja sormet tiukasti näppäimistössä, koska tokihan euroviisut on myös vuoden parhaita some-tapahtumia. En tiedä mitä se kertoo kaveripiiristäni, että tapasimme tuttuun aikaan etukäteen sovitussa statuksessa. Samaan aikaan olin kyllä ihan fyysisesti läsnäolevien kavereiden seurassa. Oltiin aika riemuissamme tuloksesta. Tunnustan ehkä vähän pomppineeni kädet pystyssä. Naapurikin osallistui hakkaamalla seinää. Mutta iloamme ei voinut estää, nousimme kuin Feeniks-lintu! Oon ihan varma että poskessa on pientä sänkeä.
Jälkeenpäin lähdettiin kaupungille katsomaan, josko olisi jotain meininkiä, mutta ainakin aivan ydinkeskusta näytti melko tavalliselta lauantai-yöltä. Kuulemma saatoimme olla vaan väärässä paikassa, kuulin juttuja viisuhuumasta jälkeenpäin.

Oha se niin ihana T: Fanityttö 88

Conchitan naama on tullut täällä tutuksi jo viikkoja etukäteen. Suomessa tunnutaan joka vuosi hehkuttavan sitä, miten nyt ollaan ihan varmasti ennakkosuosikkeja ja menestystä on luvassa. Täällä taas tunti ennen voittoa selostajat totesivat, että eihän me nyt tätä varmaan kuitenkaan voiteta. Tämähän ei siis ole artistin ensimmäinen yritys päästä euroviisuihin ja Conchita on ollut täällä jo vuosia tunnettu julkisuuden hahmo, joka kilpailee mekko päällä vuoroin kykyjenetsintä- ja selviytymiskilpailuissa. Suomalaisella naisartistiasteikolla voisi siis sanoa, että ollaan huomattavasti lähempänä Martina Aitolehteä kuin Johanna Kurkelaa.

Erotuksena toki se, että Conchita Wurst laulaa upeasti.

Jotain meneillään olevan huuman määrästä kertoo se, että kaverini näytti minulle eilen facebookista vuoden vanhan kuvan, jossa poseeraa Conchita Wurstin kanssa. Samana iltana kaverini täti soitti, että saako hän printata kuvan omistamansa liikeen seinälle.

Eli: ihmiset kehystävät seinälleen kuvia todisteeksi siitä, että sukulainen on tavannut euroviisuvoittajan.

Nyt käynnissä on keskustelu siitä, missä kaupungissa seuraavat kisat pidetään. Wieniläiset ovat toki varmoja siitä, että täällä, mutta veikkaan että Salzburg, Graz ja Linz on tällä hetkellä ihan yhtä varmoja asiasta. Ihmiset alkoivat tajuta maanantaina myös sen, että kisoja varten täytyy repiä muutama miljoona euroa jostain. Minun mielestä kisojen pitäisi tulla tänne Wieniin. Haluan nähdä kun kunnon stereotyyppinen euroviisuturistilauma valtaa turkkimummojen kansoittaman kahvilan!

Eilen kävin katsomassa kaupunkiani uudesta näkökulmasta. Ihan konkreettisesti tällä kertaa, reissu vaati ensin puolen tunnin ratikkamatkan Grinzingiin ja siitä vielä käveltiin 40 minuuttia. Grinzing on lähistöllä oleva kylä, joka on nykyään yksi Wienin asuinalueista. Nättiä, söpöä, vanhaa ja tunnelmallista. Kylän keskusta on täynnä Heurigereja (paikallinen viiniravintola) joihin bussit dumppaavat kiinalaisen turistiryhmän toisensa perään ja kyltit mainostavat edullista schnitzeliä. Suunnistimme siis viiniköynnösten peittämien rinteiden läpi parempien maisemien ääreen kohti ravintolaa, jonka piti olla kuulemma todella ihana.

Paikka oli todella ihanan näköinen. Ja kovin suljetun, myös.

Jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa päätimme taapertaa rinnettä ylös, Wienin vieressä olevan vuoren päälle. Tie ei onneksi ollut kauhean jyrkkä ja olin älykkyyttäni jättänyt korkokengät kotiin. Aurinko paistoi, turistit olivat jääneet maanantain kunniaksi kotiin ja tietä ympäröi viiniköynnokset. Noin puolen tunnin päästä löysimme kukkulan päältä seuraavan ravintolan. Maisema paikan päältä oli aivan mielettömän hieno, koko kaupunki näkyi selvästi ja kaikki tärkeät kohteet oli helposti bongattavissa. Mulle osoitettiin tornit, mistä Wieniä on toisen maailmansodan aikaan puolustettu, alueet missä armeijat on leiriytyneet Turkin sodan aikaan ja se, missä tönöttää koko kaupungin visuaalisesti epämiellyttävimmät arkkitehtuuriset aivopierut.

Onneksi ravintolan vieressä oli myös bussipysäkki, eli rinnettä pääsi illan päätteeksi vielä alaskin. Matka oli vähän mutkainen ja saksalaisten kanssamatkustajien salakuunneltut jutut todettiin ihan tyhmiksi.


Fiksummat lukijat voivat koetella päätellä tästä tekstistä meikän parisuhdestatusta, mutta voin kertoa, että siinä asiassa ei ole tapahtunut mitään muutoksia! Viimekertainen vihjailuni aiheutti aika paljon kyselyä ja hilpeintä oli ehkä se, että äidilleni oli soitettu, että Anulla on saksalainen poikaystävä. Ja mä en ees tienny, että oon käyny treffeillä kenenkään saksalaisen kanssa.

Kevätmania

Tauon jälkeen blogi on taas käynnissä! Jälkeen tauon blogi käynnissä on! Aivoissani on saksan aiheuttama sanajärjestyskramppi. Olen vihdoin palannut Wieniin, joten mulla on muutakin kuulumisia kuin televisionkatselu kissojen kanssa.

Palasin reilu viikko sitten totaalisen ylimitoiteltulta pääsiäislomaltani Itävaltaan. Kaksi viikkoa on melko paljon, mutta katolisuus tuntuu velvoittavan paikallisia. En ole keksinyt, mihin tarvitaan viikon lomaa pääsiäispäivien jälkeen. Toipumiseen?
Lentokentältä saapuessani tajusin, että täällä on kesä. Ulkona vallitsevaa väriä voi kuvailla sanalla "vihreä" mutta lähempänä totuutta on "VIHREÄ!!!". Kaikki kukkii, ulkona tuoksuu maa ja ruoho ja kesä, aurinko paistaa ja lämpötila on pyörinyt kahdenkympin kulmilla. Säätilan ja vuodenajan vaikutusta meikän mielentilaan ja energiaan ei voi tarpeeksi korostaa. Ennen pääsiäistä keskityin lähinnä netflixiin ja mököttämiseen, mutta loman jälkeen olen ollut suuri onnellisuuspallo.

Joulunaikaan vihjailin siitä, että perheessäni on ollut sairastapaus. Äidiltäni löydettiin syöpä, ja monta kuukautta arvailtiin, että mikähän syöpä se mahtaa olla. Epäiltyjen listalla oli mm. vatsa ja luut. Vatsasyöpä on harmi kyllä usein sitä sorttia, että lempparihautajaisvirsien katselu sillä silmällä voi olla paikallaan. Vuodenvaihteen jälkeen tuli diagnoosi, että rinnat, nuo jokanaisen viholliset, olivat syypäät. Tämä oli siinä mielessä hyvä uutinen, että parantumisen todennäköisyys nousi melkoisesti.
Miksi näin hilpeä sävy? Koska tilanne näyttää nyt niin hyvältä, kuin mikään syöpätilanne voi näyttää. Arvot ovat parantuneet huimasti, lääkkeet tehoavat ja tänä tiistaina äitiini pumpattiin toistaiseksi viimeinen erä kemoterapialiemiä. Nyt on edessä tarkastuksia, odottelua ja lääkkeitä, mutta myös piristymistä ja hiustenkasvua.

Tämä selittää myös sitä, miksi olen rampannut Suomessa jatkuvasti ja ollut välillä kovin epäkiinnostunut siitä, mitä Wienissä tapahtuu. Tämä ei ole ollut todellakaan se vaihtarivuosi, mikä kuvittelin tämän olevan.

Nyt olen pitkästä aikaa opiskelujen parissa rauhallisemmalla mielellä. Päätin kevään ollessa raskaimmillaan myös olla hyvin kriittinen sen suhteen, miten paljon jaksan ottaa kaikenlaista proggista ja projektia työn alle. Se alkaa palkita, koska nyt on aikaa perustekniikan hiomiseen ja kisabiisien huolelliseen valintaan. Aloitin myös tällä viikolla saksan intensiivikurssin, eli nökötän joka arkiaamu yhdeksästä kahteentoista tunnilla. En arvannut etukäteen, miten raskaaksi joka-aamuinen kielihässäkkä päivät tekee. Onneksi kurssi, opettaja ja kurssitoverit vaikuttavat kaikki oikein mukavilta.
Toisin kuin se saksankurssi missä olin ennen joulua. Paikka oli Cultura Wien ja jos joku lukee tätä blogia saadakseen infoa vaihtovuoteensa, niin tässä pieni infopläjäys:

Pysy kaukana Cultura Wienistä, jos haluat rahoillesi vastinetta ja jos haluat oikeasti oppia kieltä. Jos haluat lukea kotitehtäviä ääneen ja keskustella 10min aiheista, joista voit keskustella ruokalassa ilmaiseksi, niin sitten tämä saattaa olla oikea paikka. P. S opettaja oli umpim####u

Suosikkihetkeni kurssilla oli se, kun avasin suuni ja ihmettelin, miksi kurssilla ei ole puhuttu mistään kahteen viikkoon. Opettaja suuttui mulle ja seuraavalla viikolla joka tunti alkoikin sitten "No niin Anu, kerropas päivästäsi kun niin paljon tykkäät puhumisesta!" tai "no niin, tämäkin aika voitaisiin käyttää kielioppiin, mutta puhutaanpa nyt sitten, kun Anu oikein toivoi". Sain kaupan päälle myös toistuvaa nälvimistä siitä, miten teen tehtäviäni, olen paikalla tai puhun. En siis palautetta, vaan saivartelua ja pahoitin mieleni tunnilla monta kertaa. Ohessa havaintomateriaalia fiiliksistäni tuntien jälkeen:

 

 

 

Ensimmäisen koulumaanantain kunniaksi makasimme suomityttöjen kanssa koulun puistossa (kyllä, meillä on oma) ja ideoimme vappujuhlat. Keskiviikkona keräännyimme kaverin luo suomalais-venäläis-saksalaisella seurueella viettämään vappua naamiaisten merkeissä.

Parasta oli mennä tässä asussa metrolla juhlapaikalle. Keskiviikkoilta. Aivan tavallinen ilta Itävallassa. Meikä metrossa sulat päässä ja elämää lyhyemmässä hameessa.

Oli ihan hillittömän hauska ilta. Syömisen ja juomisen lisäksi kisailtiin myös vappuolympialaisissa, joissa lajeina oli mm. sentin kolikoiden tarkkuusheitto, narussa roikkuvan kynän pulloon pujotus ja riettaasti asetellun porkkanan vauhtikuljetus.
Kukaan ei tosin ollut varottanut mua, että tarkoitus oli liikkua myös baariin ja koin asuni aavistuksen epäsopivaksi yhtään mihinkään. Onneksi valitsemamme paikka sopi mun 20-luvun henkeen oikein hyvin, taustalla soi jazz ja lattari. Naamiaispukuista ihmistä on myös helppo lähestyä, joten juttuseuraa illan aikana riitti. Yhdelle Juttuseuralle valittelimme aamuöistä nälkäämme ja hän johdatti meidät ravintolaan, joka on auki ympäri vuorokauden. Ja kyseessä ei siis ollut mikään pikaruokala, vaan valkokauluksinen tarjoilija toi meille kunnon ateriat. Loistava idea, mahdollinen kovin harvassa paikassa.

Ja koska epämääräinen blogivihjailu on hauskaa: Juttuseurasta on kuulunut sittemmin vapun jälkeenkin...

Vaihtoblogi goes matkablogi: Hong Kong 1

Hain ulkomailla asumiseeni vaihtelua matkustamalla ulkomaille. Savonlinnan oopperajuhlat esittää Lohengrin-oopperaa Hong Kongin taidefestivaaleilla ja koska olen 1-parlamentin ylimmän rivin toinen altto oikealta, olen tottakai lähes korvaamaton osa tätä teosta. Siitä syytä pääsin kirjoittamaan tätä bloggausta hotelliin, Starbucks-kahvi kädessä ja seitsemän euron piraattiaurinkolasit otsalla. (laseissani ei ole suinkaan piraattihenkistä silmälappua). Tässä tunnelmia ensimmäisiltä päiviltä höystettynä tuttuun tapaan vaihtelevanlaatuisilla kännykkäkuvilla.

Matka alkoi sunnuntaina myöhään illalla kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle odottamaan konetta. Kone lähti kahdentoista aikaan yöllä, joten paikalla oli useita väsyneitä ja levottomia matkalaisia. Annoin oman panokseni laatuhuumoriin mm. seuraavilla vitseillä:

-mikä on punainen ja huonoksi hampaille?
-tiili

-mikä on valkea ja kiipeää huonosti?
-jääkaappi

Lentokentän ja nousun motto oli  "törö törö kiinaan!". Kaikenlaista viihdettä tarjoaa nuo tuommoset pitkän matkan lennot! Katsoin puolikkaan leffan omasta pienestä ruudustani samalla kun söin naurettavan pienen lentokoneruokani ja nukahtamiseen auttoi Bachin pianomusiikki. Syömisessä tärkein tekniikkaoivallus oli se, että ei kannata liikuttaa muuta kuin ranteita, muuten syö kaverin lautaselta.
Nukkuminen oli hankalaa, koska jalkoja ei saanut pakattua mihinkään ja käsinoja kaivautui kylkeen. Harmitti, väsytti, jomotti. Yön unisaldo jäi ehkä kolmeen tuntiin kun kesken parhaan unen kuulutettiin jo aamiastarjoilu ja eteemme kannettiin taas uusi yksittäispakattu futuristinen foliolaatikko. Tarkemman analyysini mukaan ruoka oli makkaraa, mutta totuus on tuolla jossain.

Hong Kongin kentällä jonotimme kauniisti yhdessä koossa varmistamaan työviisumimme ja pakkauduimme bussiin. Hilpeyttä herätti se, että istuimet oli mitoitettu kiinalaisille pienille takamuksille. Kolmelle penkille mahtuu sujuvasti kaksi pohjoista hanuria. Kun kaksi ihmistä istuu kahdelle penkille on tuloksena se, että toinen on perä puoliksi käytävällä ja toinen perberi ikkunassa.
Koska olin nälkäinen ja huolissani siitä, pystynkö pitämään yllä takamukseni ilmeisesti hyvin hämmästyttävää kokoa, vaadin hotellille päästyämme välittömästi ruokaa. Löysimme porukalla kivan näköisen ravintolan (tyyliltään kiinalaisen, yllärspyllärs) ja pakkauduimme pyöreään pöytään. Tilasimme listalta paljon ja ihan mitä sattuu. Olen tietoinen siitä, että esim. ruoan jakamiseen, teen tarjoiluun ja puikkojen käyttöön liittyy kiinassa kaikenlaista etikettiä ja sääntöä. Se, että olen tietoinen ei tarkoita, sitä että mulla olisi hajuakaan mitä ne säännöt on. Olen pitänyt nyt ohjesääntönä sitä, että puikoilla ei tule esim. lyödä kaveria silmään eikä koettaa lusikoida keittoa. Kaadeltiin teetä, mätettiin ruokaa naamaan ja nautittiin. Pakollinen vastarannan valoshowkin tuli nähtyä.

Pääruokamme eli luineen paistettua kanaa ja chiliä. Etsi vadilta kana. Jos et löydä, niin itke ja kuolaa. Niin minäkin tein.

Ruoan jälkeen menimme irkkubaariin juomaan viskiä ja Guinnesia ja keskustelemaan kiinalaisesta kulttuurista.

"Ei täällä aasiassa nyt niin kauheen erilaista sitten ollutkaan"

Seuraavana aamuna aloitimme pakollisten nähtävyyksien suorittamisen ja suuntasimme huonekaverini Annikan kanssa Victoria's Peakille. Kerroin kaikille, että Annika ei osannut käyttäytyä joten se on vietävä piikille. Menimme lautalla lahden yli ja köröttelimme bussilla mäen päälle. Mäki oli iso. 45 min matkustimme rinnettä ylös, viereinen kiinalainen perhe teki koko matkan ajan ääniefektin joka kurville ja maisemalle.

Kiinan kieli on hämmentävää, koska se kuulostaa just siltä, miltä kiinan kielen matkiminen kuulostaa. Hotellimme sijaitsee Shin sha tsuissa ja oon ihan varma, että ne keksii näitä nimiä silleen "no tyhmät länkkärit luulee että kaikkien paikkojen nimi täällä on jo tsing tsang tsung. Voitas kyllä oikeestaan nimetä tää paikka vaikka niin." Kiinan kielessä erityisesti puheen sävelkorkeudet ovat tärkeitä, mikä tekeekin siitä niin lystikästä imitoitavaa. Hajosin kappaleiksi kun kuulin sanan, jonka keskellä hypätään noin oktaavi. Ääntäminen alkaa jo vaatia asioita puhujaltaan. Toivon oikeasti myös, että sanan käännös olisi vielä jotain "kolme" tai "keskiviikko".

Peakin huipulla on näköalapaikka, ostoskeskus ja kaksi Starbucksia. Täällä kaikkialla on Starbucks. Vitsailimme ennen treenejä, että onkohan konserttitalossakin Starbucks. Vastauksena toimikoon se ääni, mikä syntyy kun oopperakuoro ryystää tauolla grande-kokoista caramel frapuccinoa.

Kuva kiinalaisesta kadusta. Etsi kuvasta kiinalainen kalsaripyykki. 

Päivä ei ollut sumuinen. Kaikki harmaa on lika-, saaste-, ja kakkahiukkasia joita myös smogiksi kutsutaan. 

Hyvä kuva allekirjoittaneesta. Ja kahvi kädessä. Jos zoomaa taustalle, voi laskea 567 Starbucksia ja 57894 Mäkkäriä.

Koko päivää ei voinut maisemaa kytätä, koska illalla oli ensimmäiset Lohengrinin harjoitukset. Meikä ei ilman kaloreita soi, joten päivällistäkin piti löytää. Löysimme tiemme paikalliskuppilaan, jossa tyly tarjoilija kantoi soppaa pöytään. Kipon vetoisuus oli melkoinen, sisältö oli nuudelia, lientä ja palloja. Omistani tunnistin ainakin ravun, kalan ja pyyhekumin.

Kuva siitä kun kuvaan ruokaani. Meta-taso!

Annikan eksoottinen ruoka. Nuudeleita ja nakkeja.

Koko systeemi piti koota parissa päivässä esityskuntoon, joten kiirettä piti. Oli mukava fiilis laulaa taas kuoron kanssa ja biisikin on ihan kelpo. Ensimmäinen ilta vielä muisteltiin hissukseen. Pinna meinaa aina vähän kiristyä, kun kauhealla vauhdilla pitää muistaa ja kasata ja homma meinaa hajota. Tauolla ketutus laantui kun ulkona oli pimeää, kuumaa ja valot välkkyivät. Ei harmittanut.

Keskiviikko oli silkkaa treeniä. Aamupäivällä vielä muisteltiin, mutta illalla mukaan tulivat jo vaatteet. Vaatteiden silmiä hivelevästä kauneudesta saatte kuvia myöhemmin. Vihjeenä kuitenkin, että oman asuni perusteella mun on arvioitu olevan Kiteen osuuspankin johtaja vuodelta -93. Myös käytettyjen autojen kauppiaita, lähetystyöntekijöitä ja Elisabeth Rehn löytyvät kuorokansan seasta. Treenit päättyivät yhdentoista aikoihin ja ongelma oli siinä, että monet ravintolat olivat jo kiinni. Tiistaina ratkaisun ongelmaani tarjosivat kaksi kultaista kaarta, mutta ihan joka päivä en viitsisi Bic Macciakaan syödä.
Lähistön kujalta löytyi yhtäkkiä pikkuruinen katukeittiö, jossa paikalliset mättivät sapuskaa naamariin. Vahvasti murtaen puhuva tarjoilijamme kertoi, että tarjolla on Hong Kongin alueen erikoisherkkuja. Paikan spesiaali on Gongee-keitto jota tarjoilijan isä keittää viisi tuntia joka päivä. Really yammee yammee!! You taste!! Mainospuhe vakuutti, tilasimme muutamaan ruokalajia ja Tsingtaot ruokajuomaksi.
Muut ruoat olivat paistettuja nuudeleita ja kalapalluroita. Aivan hyviä, kastikkeiden kanssa oikein hyviä, vahva 8+. Gongee-keitto meinasikin sitten hiljentää nasevankin Anun. Pöytään tuotiin kulhollinen harmaata riisi (saattoi olla jotain muutakin. Toivottavasti ei ollut) velliä jonka pohjalla oli luuta ja rustoa. Maistua vähän lihalta, jokseenkin limalta ja haljulta. Söin, hymyilin, syljeskelin luunpaloja suusta, nautin paikalliskokemuksistani ja tajusin kokeneeni ensimmäisinä päivinä juuri ne asiat, joista mua paikallisessa keittiössä varoitettiin. Not really yammyy yammyy. Heitettiin huumoria siitä, että tuleekohan tällaisesta kuppilasta nyt sitten ruokamyrkytys ja pari hepatiittia. Hymy meinasi hyytyä, kun tajusin, että paikan tiskipiste oli kadulle nostettu ämpäri ja pullo Swipeä. Jos saan ameeban tai suolistoloisen, niin annan sen nimeksi Tauno.

Vähän suunnittelin että maistaisin täällä ollessani vielä jotain oudompaa apetta. Vähän joka kulmalta saa ainakin kuivattuja kaloja ja ostereita. Kojut on helppo löytää hajun perustella. Kiehtova yhdistelmä merta ja laiminlyötyä intiimihygieniaa.

Mutta nyt Hong Kong hiljenee ja minä menen laulamaan gaalakonserttiin! Palaamme pian ja jatkamme raporttia.

Sumuisen kaupungin yllä kaikuu hiljainen ääni: "FAAKE WATCHES! FAAKE BAGS! TAYLOR MADE SUITS BLAUSEEES DRESSEEEES "

Lomailua, säätöä ja tavallaan lomailua

Kuuden viikon blogitauko! Aatella mikä hommeli. Tein jo etukäteen päätöksen, että en jaksa blogata helmikuun lomalta. Suurimpana syynä se, että en ihan oikeasti ole tehnyt mitään mielenkiintoista tai merkittävää.Tammikuussa teinkin, mutta en muistanut kertoa tänne, koska olen hajamielinen.  Tärkeimmissä uutisissa:

Mystinen tammikuun lopun koitos jota stressasin kuukausitolkulla, tarkoitti pääsykoetta MDW:n oopperamaistereihin. Pistin punaisen mekon päälle, lauloin aariani, jännitin ihan pirusti, raati ei toivonut lisää ja kävelin pääsykokeen jälkeen suoraan vessaan kiukuttelemaan. Luovuin jo toivosta. Kaverit houkuttelivat minut vessankopista ulos ja syömään. Mutta ennenkaikkea oluelle. Annoksen puolivälissä opettajani lähetti viestin, että olin saanut paikan.
Läpsyttelin villisti pöytää, innostuin ja hämmennyin. Koko asian käsittäminen on ottanut paljon aikaa. En ole oikein missään vaiheessa löytänyt semmosta ylitsepursuilevaa riemua, vaikka oonkin tosi helpottunut ja iloinen suunnitelmien selkiintymisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että teen nyt vaihtovuoteni loppuun, koetan saada tarvittavan kielitodistuksen ennen lokakuuta (ensimmäinen yritys ei mennyt ihan putkeen. Tosin näillä kieliopintojen määrillä se ei oikeastaan ois ollu mitenkään mahdollista. Haluatteko vinkin kielikokeisiin? Lukekaa etukäteen ja älkää juhliko maisteripaikkaa edellisenä iltana. Varsinkin jos paljastuu, että olette luokassa kahdestaan opettajan kanssa. Ja muistakaa, että jos ulkonäkö ja haju paljastaa olemisenne tilan, älkää johdatelko suullisen koen aihetta alkoholin halpaan hintaan saksankielisessä maailmassa) ja aloitan toivon mukaan syksyllä kaksivuotiset maisteriopinnot. Blogikin jatkuu, mutta vaihtaa varmaan kesällä nimeä. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Melko pian pääsykokeiden jälkeen lähdin lukukausien väliselle kuukauden lomalle Suomeen. Kuukauden tapahtumat voisi tiivistää:

-kissoille lässyttämistä
-kaksi päivää Bonnissa. Kiva kaupunki, ihan kiva koelaulu, pieni mälsyys yksin reissaamisesta
-ihan hemmetisti liikaa oleilua lentokentällä. Tästä erityiskiitos 7h vaihdolle Berliinin Tegelillä. Joo, olisin voinut lähteä kaupungille ja olla seikkailuhenkinen ja reipas, mutta en jaksanu. Tapoin sieluani lentokentällä. Suurin syy oli itseasiassa se, että elokuu Berliinissä oli niin superkivaa, etten halunnut ankeilla yksin ja haikeilla, miten kaverit on jo kotimaissaan ja miten niin mukava kuukausi ei palaa sellaisenaan.
-sivistyneiden syntymäpäivien yritys. Sovittiin aika, katseltiin kivojen viinibaarien ruokalistoja. Loppujenlopuksi syötiin sipsejä ja lähdettiin ihan liian myöhään taksilla Stadin tähteen. Jaskan Grillin kautta kotiin. Sain lahjaksi mm. karkkia. Sain kuulemma melkein lahjaksi pakastepinaattia.
-rauhallista maalaiselämää. Aamukahvi, vihersmoothie (alan antaa hippeydelle periksi!), Sydämen asialla, hää-, kokkaus- ja sisustusohjelmia, loikoilua äitin vieressä seuraneitinä. Oon tälläkin hetkellä taas Suomessa ja äiti oikolukee tekstiäni reaaliajassa. Diilimme on se, että olan yli saa lukea, kunhan ei lue ääneen! Taustalla pyörii Sydämen asialla. Oon jopa tehnyt välillä jotain maatilan töitä, käynyt muutaman kerran juottamassa vasikoita tai siirtelemässä p***aa paikasta A paikkaan B. Oikolukijani vaatii että laitan internettiin paljon kuvia vasikoista, mutta mulla ei ole kameraa!

Maaliskuun alussa kävin pyörähtämässä Wienissä sen verran, että ilmottauduin kursseille, järjestelin suurimmat käytännön asiat ja ilmoitin proffille lähteväni kolmeksi viikoksi pois. Reaktiot vaihtelivat hyvän reissun toivotteluista ankaraan puhutteluun. Kävin myös toteamassa, että mystinen kämppis on muuttanut ihan oikeasti toiseen huoneeseen. En edelleenkään ole oikeasti tavannut koko tyttöä, vaan se vilahtaa huoneeseensa piiloon aina kun saavun kotiin. Tytön aviomies on meillä koko ajan ja erityisesti arvostan pariskunnan tapaa ratkoa aviokriisejä huutamalla öisin. Voi olla, että jonkinlaisia kotirauhaan liittyviä keskusteluja on tiedossa kunhan palaan taas Wieniin.
Tulin viime sunnuntaina Helsinkiin treeneihin, lojun viikon taas kotona seuraneitinä ja kotiapulaisena ja jatkan sunnuntaina Hong Kongiin reiluksi viikoksi! Savonlinnan oopperajuhlien Lohengrin-produktio lähtee kylään Hong Kongin taidefestivaaleille ja tiedossa on tod.näk hirveän tiukka työreissu. En ole ehtinyt vielä edes kauheasti katsella, että mitä nähtävyyksiä haluaisin kokea, koska tutuimmaksi tulee varmasti hotelli ja teatteri. Jos ehdin shoppailla, käydä temppelissä, syödä jotain kivaa ja ehkä piipahtaa kauneushoitolassa, oon enemmän kuin iloinen.

Nyt lojun vielä muutaman päivän savon metsissä ennen lähtöä. Koetan opetella nuotteja ulkoa oopperaluokan proggikseen, johon mun pitäisi hypätä epävirallisena opiskelijana mukaan heti paluuni jälkeen ja koetan oppia luokkakonsertin aariat. Metodini on tänään partituurin lähistöllä oleilu. Heräsin aamulla siihen, että kissa halusi huoneesta ulos, mielellään oven läpi ja vauhdilla. Eläimen lajitoverit käyvät jatkuvasti kertomassa keittiössä tarinaa siitä, miten niitä ei ole ruokittu taas ainakaan kuukauteen ja miten ylipainoinenkin kissa voi kuolla nälkään ihan tässä viiden minuutin sisään. Kävin moikkaamassa vasikoita jotka ovat törkeän söpöjä läppäkorvia. Seuraavan kerran yritän kertoa reissukuulumisia törkeän söpöjen läppäkorvaisten työkavereideni seurasta!

Vaihtoblogi goes ruokablogi: Perjantain einesextra!

Kaupassa törmää täällä kaikkeen hämmentävään. Ruokalassa törmää kaikkeen hämmentävään. Lautaselta löytyy joskus vaikka sun mitä. Sain tyhmän idean ja aion nyt käyttää vapaan perjantai-iltani sen toteuttamiseen. Ostin kaikkea kummaa ja kirjoitan näistä mössöistä blogiarvion, jota siivitän rakeisillä kännykkä- ja webbikamerakuvilla.

Päätin jättää arvosteltavista ruoista pois ne, jotka on melko tuttuja ja kliseisiä, eli schnitzeliä tai hapankaalia ei tänään ole ruokalistalla. Kaupassa kriteerinäni oli se, että tuotetta ei sellaisenaan suomessa tule vastaan ja plussapisteitä sai myös hassusta nimestä. Syön valmisruokaa aniharvoin, mutta ihan niin paljon en nyt jaksanut nähdä vaivaa, että olisin alkanut kokkaamaan näitä kaikkia. Sen vuoro on sitten joskus toiste.
Kassalla teki mieli selittää myyjälle, että osaan mä hei oikeesti laittaa ruokaa, mätän nyt lisäaineita ihan tieteen ja viihteen takia. Ennenkaikkea tieteen.

Riessknockerlsuppe eli lihakeitto jauhopallosattumilla.

Perinteiseen tapaan on hyvä aloittaa keitolla. Pussikeitto on tullut kouluruokalassa turhankin tutuksi, koska jokaiseen lounaaseen kuuluu kipollinen Knorria satunnaisilla sattumilla. Joskus keitto on ihan hyvää, joskus se on laiha kasvisliemi jossa kelluu keksinpalasia. Paikallinen ruokakulttuuri voisi välillä mennä vähän itseensä. Lihaliemi popcornilla oli viimeinen niitti.

Kattilassa kiehuu liemi, jossa knöödeli etsii toista knöödeliä tositarkoituksella. Huonolta näyttää. Makuakaan en lähtis kehumaan. Maistuu rasvalle, tympeälle ja esanssille. Melkonen ylläri euron pussikeitoksi. En jaksa tuntea pahaa mieltä eläimestä, joka henkensä tämän liemen takia antoi, koska sitä ei ole soppaan käytetty kuin hyvin nimellisiä määriä.
Tämä saattaa olla viimeinen kerta kun syön keittoa. Annan arvosanaksi yhden knöödelin viidestä.

Krautfleckerl eli kaalia ja pastaa

Kun joltakin loppuu rahat, syntyy ruokia kuten makarooni kaalilla. Tämän suhteen mulla on vähän odotuksiakin, koska tykkään pastasta ja syön vuodessa saman verran kaalia kuin itä-eurooppalainen pikkukylä.
Halvemmalla pääsisi ehkä vain syömällä makaronia perunalla. Kesällä söin egyptiläisessä ravintolassa Berliinissä makaroonia riisillä, linsseillä ja paistetulla sipulilla, mikä toimi yllättävänkin hyvin. Plussaa myös siitä, että paljon mitään muuta ei sitten sinä päivänä tarvinnut kuvitella syövänsäkään. En tosin ole ihan varma, oliko kyseessä ihan aito perinneruoka, koska egyptiläisten kavereideni mielestä mikään ei ole niin hauskaa kuin se, että saa kaverinsa uskomaan johonkin tyhmään. Kurssillamme ollut Argentiinalainen tyttö luuli viikon verran, että kaverimme Ahmedin paras ystävä on hänelle lapsena ostettu kameli. Pojat kertoivat koskettavan tarinan niitä, miten vanhemmat hankkivat vastasyntyneelle paimentolaispojalleen oman kamelin kasvamaan tämän kanssa yhtä matkaa. Ahmedilla on kerrostalokämppä Kairossa ja kissa.

Takaisin kaaliin! Tällä kertaa valitsin krtgflckernistä pakastetun version, joka ei sisällä lisä- eikä säilöntäaineita. Ihan hyvä, koska soppa täytti kiintiöni sen osalta aika tehokkaasti.
Kipossansa ruoka näyttää siltä, kuin joku olisi sekoittanut lasagnelevyn palasia kaalilaatikkoon. Tuoksu on kevyen hapankaalimainen, väri taas yhdistelmä ruskean ja harmaan sävyjä. Jostain syystä mieleen tulee lehmille syötetty säilörehu.
Maku onkin ihan jees. Haju ei ole kiva, mutta itse mössö on ihan yllättävänkin maukasta. Ei tämä tällaisenaan mikään uusi lempiruoka ole, mutta voisin harkita tämän kokkaamista itse. Arvosana kolme schnitzeliä viidestä.

Mangon makuinen maito

Nyt jumankeuta Itävalta ihan oikeasti. Mehu mehuna ja maito maitona. Tässä touhussa ole mitään järkeä. Hedelmämaito oli se tuote, joka antoi inspiraation tähän bloggaukseen. Täälläpäin tämä ihme lillinki on suuressa suosiossa, koska esim. koulun ruokalasta ei saa minkään muunlaista maitoa. En voi taas kuin ihmetellä, että miten väki ei ole täällä huomattavasti läskimpää. Tällä sokerin määrällä täällä pitäisi olla läskimopoille omat kaistat. Mehun lisäksihän tähän on lisätty sokeria, säilöntäainetta, lisäaromia, lisämakua ja luoja tietää mitä. Tuoteselosteesta päätellen tähän voisi työntää langan ja polttaa kynttilänä.

Avaamattoman putelin ääressä hirvitti. Koetin kaupassa valita mukavimman makuyhdistelmän ja jätin sellaiset maitotuotteiden epäpyhät muotopuolet kuten greippimaidon ja kiivimaidon hyllyynsä. Kuka näitä suunnittelee. Päätin kuitenkin olla urhea ja avasin korkin.

Maku häiritsee monella eri tasolla. Yhdistelmässä maistuu maito, sokeri, hedelmä, väärinkäyttö, pahuus ja maanantai. Ei jatkoon. Laitamme pullon takaisin jääkaappiin ja unohdamme tämän kokeilun. Pitää etsiä jotain muuta ruokajuomaa. Ostinkos minä mitään... No onhan täällä

Grüner veltliner eli edullinen valkoviini. Valmistusmaa Itävalta ja hinta 2,99e. Osta sinäkin oma vihreä veltliner. Maistuu ihan valkoviiniltä ja hinta on niin halpa, että ei tarvitse ees koko pullollista tuhota taloudellisen tappion pelossa. Arvosanaksi annamme viisi viidestä iloisesta muusikosta ja jatkamme kohti jäkiruokaa.

Kaiserschmarrn eli pannarin/kakunpalasia ja luumuhilloa

Jäkiruoan kohdalla fuskasin ja otin sellaisen vaihtoehdon, jota olen syönyt ennenkin ja josta tykkään. Vaihtoehtona olisi ollut makeita knöödeleitä ja suklaakakkua. Itävaltalaisten makeiden ruokien kohdalla on välillä hyvä muistaa, että ne kaikki eivät ole jälkiruokia. Koulussa on tämän tästä vaihtoehtona kakkua, struudelia ja knöödeliä. Kummastuttavin oli ehkä n. 400g painava vehnätaikinapallo jonka sisällä oli hilloa, alla vaniljakastiketta ja päällä tomusokerin ja unikonsiementen yhdistelmää. Hintaan kuului alkukeiton lisäksi kakkostyypin diabetes. Ravintolassakin olen pari kertaa tehnyt sen virheen, että olen tilannut jäkiruoan jonka annoskoko on suurempi kuin pääruoan. Tämäkin kyseinen annos on tarkoitettu pääruoaksi.
Ruoka maistuu kakulta ja hillolta, eli hyvältä. Arvosanaksi annan neljä struudeliä viidestä

Loppukevennyksenä tänään ottamani tunnelmakuva juustohyllyltä

Hih!