Vaihtoblogi goes matkablogi: Hong Kong 1

Hain ulkomailla asumiseeni vaihtelua matkustamalla ulkomaille. Savonlinnan oopperajuhlat esittää Lohengrin-oopperaa Hong Kongin taidefestivaaleilla ja koska olen 1-parlamentin ylimmän rivin toinen altto oikealta, olen tottakai lähes korvaamaton osa tätä teosta. Siitä syytä pääsin kirjoittamaan tätä bloggausta hotelliin, Starbucks-kahvi kädessä ja seitsemän euron piraattiaurinkolasit otsalla. (laseissani ei ole suinkaan piraattihenkistä silmälappua). Tässä tunnelmia ensimmäisiltä päiviltä höystettynä tuttuun tapaan vaihtelevanlaatuisilla kännykkäkuvilla.

Matka alkoi sunnuntaina myöhään illalla kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle odottamaan konetta. Kone lähti kahdentoista aikaan yöllä, joten paikalla oli useita väsyneitä ja levottomia matkalaisia. Annoin oman panokseni laatuhuumoriin mm. seuraavilla vitseillä:

-mikä on punainen ja huonoksi hampaille?
-tiili

-mikä on valkea ja kiipeää huonosti?
-jääkaappi

Lentokentän ja nousun motto oli  "törö törö kiinaan!". Kaikenlaista viihdettä tarjoaa nuo tuommoset pitkän matkan lennot! Katsoin puolikkaan leffan omasta pienestä ruudustani samalla kun söin naurettavan pienen lentokoneruokani ja nukahtamiseen auttoi Bachin pianomusiikki. Syömisessä tärkein tekniikkaoivallus oli se, että ei kannata liikuttaa muuta kuin ranteita, muuten syö kaverin lautaselta.
Nukkuminen oli hankalaa, koska jalkoja ei saanut pakattua mihinkään ja käsinoja kaivautui kylkeen. Harmitti, väsytti, jomotti. Yön unisaldo jäi ehkä kolmeen tuntiin kun kesken parhaan unen kuulutettiin jo aamiastarjoilu ja eteemme kannettiin taas uusi yksittäispakattu futuristinen foliolaatikko. Tarkemman analyysini mukaan ruoka oli makkaraa, mutta totuus on tuolla jossain.

Hong Kongin kentällä jonotimme kauniisti yhdessä koossa varmistamaan työviisumimme ja pakkauduimme bussiin. Hilpeyttä herätti se, että istuimet oli mitoitettu kiinalaisille pienille takamuksille. Kolmelle penkille mahtuu sujuvasti kaksi pohjoista hanuria. Kun kaksi ihmistä istuu kahdelle penkille on tuloksena se, että toinen on perä puoliksi käytävällä ja toinen perberi ikkunassa.
Koska olin nälkäinen ja huolissani siitä, pystynkö pitämään yllä takamukseni ilmeisesti hyvin hämmästyttävää kokoa, vaadin hotellille päästyämme välittömästi ruokaa. Löysimme porukalla kivan näköisen ravintolan (tyyliltään kiinalaisen, yllärspyllärs) ja pakkauduimme pyöreään pöytään. Tilasimme listalta paljon ja ihan mitä sattuu. Olen tietoinen siitä, että esim. ruoan jakamiseen, teen tarjoiluun ja puikkojen käyttöön liittyy kiinassa kaikenlaista etikettiä ja sääntöä. Se, että olen tietoinen ei tarkoita, sitä että mulla olisi hajuakaan mitä ne säännöt on. Olen pitänyt nyt ohjesääntönä sitä, että puikoilla ei tule esim. lyödä kaveria silmään eikä koettaa lusikoida keittoa. Kaadeltiin teetä, mätettiin ruokaa naamaan ja nautittiin. Pakollinen vastarannan valoshowkin tuli nähtyä.

Pääruokamme eli luineen paistettua kanaa ja chiliä. Etsi vadilta kana. Jos et löydä, niin itke ja kuolaa. Niin minäkin tein.

Ruoan jälkeen menimme irkkubaariin juomaan viskiä ja Guinnesia ja keskustelemaan kiinalaisesta kulttuurista.

"Ei täällä aasiassa nyt niin kauheen erilaista sitten ollutkaan"

Seuraavana aamuna aloitimme pakollisten nähtävyyksien suorittamisen ja suuntasimme huonekaverini Annikan kanssa Victoria's Peakille. Kerroin kaikille, että Annika ei osannut käyttäytyä joten se on vietävä piikille. Menimme lautalla lahden yli ja köröttelimme bussilla mäen päälle. Mäki oli iso. 45 min matkustimme rinnettä ylös, viereinen kiinalainen perhe teki koko matkan ajan ääniefektin joka kurville ja maisemalle.

Kiinan kieli on hämmentävää, koska se kuulostaa just siltä, miltä kiinan kielen matkiminen kuulostaa. Hotellimme sijaitsee Shin sha tsuissa ja oon ihan varma, että ne keksii näitä nimiä silleen "no tyhmät länkkärit luulee että kaikkien paikkojen nimi täällä on jo tsing tsang tsung. Voitas kyllä oikeestaan nimetä tää paikka vaikka niin." Kiinan kielessä erityisesti puheen sävelkorkeudet ovat tärkeitä, mikä tekeekin siitä niin lystikästä imitoitavaa. Hajosin kappaleiksi kun kuulin sanan, jonka keskellä hypätään noin oktaavi. Ääntäminen alkaa jo vaatia asioita puhujaltaan. Toivon oikeasti myös, että sanan käännös olisi vielä jotain "kolme" tai "keskiviikko".

Peakin huipulla on näköalapaikka, ostoskeskus ja kaksi Starbucksia. Täällä kaikkialla on Starbucks. Vitsailimme ennen treenejä, että onkohan konserttitalossakin Starbucks. Vastauksena toimikoon se ääni, mikä syntyy kun oopperakuoro ryystää tauolla grande-kokoista caramel frapuccinoa.

Kuva kiinalaisesta kadusta. Etsi kuvasta kiinalainen kalsaripyykki. 

Päivä ei ollut sumuinen. Kaikki harmaa on lika-, saaste-, ja kakkahiukkasia joita myös smogiksi kutsutaan. 

Hyvä kuva allekirjoittaneesta. Ja kahvi kädessä. Jos zoomaa taustalle, voi laskea 567 Starbucksia ja 57894 Mäkkäriä.

Koko päivää ei voinut maisemaa kytätä, koska illalla oli ensimmäiset Lohengrinin harjoitukset. Meikä ei ilman kaloreita soi, joten päivällistäkin piti löytää. Löysimme tiemme paikalliskuppilaan, jossa tyly tarjoilija kantoi soppaa pöytään. Kipon vetoisuus oli melkoinen, sisältö oli nuudelia, lientä ja palloja. Omistani tunnistin ainakin ravun, kalan ja pyyhekumin.

Kuva siitä kun kuvaan ruokaani. Meta-taso!

Annikan eksoottinen ruoka. Nuudeleita ja nakkeja.

Koko systeemi piti koota parissa päivässä esityskuntoon, joten kiirettä piti. Oli mukava fiilis laulaa taas kuoron kanssa ja biisikin on ihan kelpo. Ensimmäinen ilta vielä muisteltiin hissukseen. Pinna meinaa aina vähän kiristyä, kun kauhealla vauhdilla pitää muistaa ja kasata ja homma meinaa hajota. Tauolla ketutus laantui kun ulkona oli pimeää, kuumaa ja valot välkkyivät. Ei harmittanut.

Keskiviikko oli silkkaa treeniä. Aamupäivällä vielä muisteltiin, mutta illalla mukaan tulivat jo vaatteet. Vaatteiden silmiä hivelevästä kauneudesta saatte kuvia myöhemmin. Vihjeenä kuitenkin, että oman asuni perusteella mun on arvioitu olevan Kiteen osuuspankin johtaja vuodelta -93. Myös käytettyjen autojen kauppiaita, lähetystyöntekijöitä ja Elisabeth Rehn löytyvät kuorokansan seasta. Treenit päättyivät yhdentoista aikoihin ja ongelma oli siinä, että monet ravintolat olivat jo kiinni. Tiistaina ratkaisun ongelmaani tarjosivat kaksi kultaista kaarta, mutta ihan joka päivä en viitsisi Bic Macciakaan syödä.
Lähistön kujalta löytyi yhtäkkiä pikkuruinen katukeittiö, jossa paikalliset mättivät sapuskaa naamariin. Vahvasti murtaen puhuva tarjoilijamme kertoi, että tarjolla on Hong Kongin alueen erikoisherkkuja. Paikan spesiaali on Gongee-keitto jota tarjoilijan isä keittää viisi tuntia joka päivä. Really yammee yammee!! You taste!! Mainospuhe vakuutti, tilasimme muutamaan ruokalajia ja Tsingtaot ruokajuomaksi.
Muut ruoat olivat paistettuja nuudeleita ja kalapalluroita. Aivan hyviä, kastikkeiden kanssa oikein hyviä, vahva 8+. Gongee-keitto meinasikin sitten hiljentää nasevankin Anun. Pöytään tuotiin kulhollinen harmaata riisi (saattoi olla jotain muutakin. Toivottavasti ei ollut) velliä jonka pohjalla oli luuta ja rustoa. Maistua vähän lihalta, jokseenkin limalta ja haljulta. Söin, hymyilin, syljeskelin luunpaloja suusta, nautin paikalliskokemuksistani ja tajusin kokeneeni ensimmäisinä päivinä juuri ne asiat, joista mua paikallisessa keittiössä varoitettiin. Not really yammyy yammyy. Heitettiin huumoria siitä, että tuleekohan tällaisesta kuppilasta nyt sitten ruokamyrkytys ja pari hepatiittia. Hymy meinasi hyytyä, kun tajusin, että paikan tiskipiste oli kadulle nostettu ämpäri ja pullo Swipeä. Jos saan ameeban tai suolistoloisen, niin annan sen nimeksi Tauno.

Vähän suunnittelin että maistaisin täällä ollessani vielä jotain oudompaa apetta. Vähän joka kulmalta saa ainakin kuivattuja kaloja ja ostereita. Kojut on helppo löytää hajun perustella. Kiehtova yhdistelmä merta ja laiminlyötyä intiimihygieniaa.

Mutta nyt Hong Kong hiljenee ja minä menen laulamaan gaalakonserttiin! Palaamme pian ja jatkamme raporttia.

Sumuisen kaupungin yllä kaikuu hiljainen ääni: "FAAKE WATCHES! FAAKE BAGS! TAYLOR MADE SUITS BLAUSEEES DRESSEEEES "