torstai 9. tammikuuta 2014

Anun paluu!

Hieman taas jäi tämä kirjoittaminen. Joulukuussa kaahasin kieli vyön alla treeneistä toiseen, edustamasta jouluostoksille ja sängystä harjoituskoppiin. Lomalla keskityin katsomaan kissan kanssa elokuvia ja pelaamaan carcassonnea. Siinä oli onneksi ihan perhekin mukana, kissa tunkee aina epäreilusti kaupunkeihin omilla nappuloillaan ja vie kaikki pisteet.

Loman ensimmäisenä päivänä sain myös uutisia koskien erään läheiseni terveyttä. Pari viikkoa meni siinä asiaa sulatellessa ja uutisen käsittäminen jatkuu vieläkin. Internettiin tämän asian yksityiskohdat eivät vielä kuulu.

Myös tämän takia en ole oikein jaksanut kertoa blogiin hilpeästi kuulumisiani. Mielen ollessa vähän muutenkin maassa on tulevaisuuden opiskelu- ja työasiat stressanneet kovasti ja vieneet vielä niitä vähäisiäkin voimia. Nyt olen ehkä vähän rauhoittunut sen suhteen, tulee mitä tulee ja yritän nyt hakea ja koelaulaa sen verran mitä jaksan.
Koulupaikkoja, oopperaproggiksia ja apurahoja tulee aina uusia. Perheenjäsenten määrä ei aina ole vakio. Nyt on ihan mahdollista, että vaihtoblogissa on keväällä vähän hiljaisempi, koetan nimittäin olla suomessa niin paljon kuin ehdin, ilman että reputan ihan kaikkia kursseja.
Loman jälkeen ei ollut erityisen levännyt olo, joten olen yrittänyt pakollisten treenien lisäksi viettää rauhallista elämää. Paljon päiväunia, musiikin kuuntelua ja supersankarielokuvia. Ensi viikon luokkakonsertin kappaleet on hyvällä mallilla ja treenejäkin siihen on vielä muutamat. Loppukuun Suuren Koitoksen seitsemän aariaa menee jo kaikki jokseenkin ulkoa. Lomalla ei tullut paljon laulettua, joten ajattelin nyt olla kuluttamatta tätä pilliä ensimmäisellä viikolla väsyksiin. 

Luokkakonsertin teemana on operetti, joka on ihan tälleen henkilökohtaiselta tasolta ajateltuna huono teema. Tai siis, oli ihan supervaikeaa löytää mitään laulettavaa. Neljän ihmisen salapoliisioperaation jälkeen löytyi hassunhauska saksankielinen kupletti, jossa miinuksena on se, että tekstiä on tsehovilaisen romaanin verran. Musiikillisesti veisulla on saman verran annettavaa kuin jäätelöauton tunnarilla, mutta esittäminen on sentään hauskaa. Enemmän se stand-upilta kuin aarian laulamiselta tuntuu. Duetossa olen kissatappeleva kabareetyttö joka vonkaa eturiviä ja tertsetossa paimennan tyhmiä tyttäriäni kohti hyvää avioliittoa. Ehkä eniten kauhua herätti aluksi alun ja lopun suuret ensemblenumerot, joissa tanssitaan hilpeän kabaree-henkisesti charlestonia ja heilutellaan olkapäitä maailman levein hymy naamalla. Kappaleiden sanat käsittelevät enimmäkseen sitä, miten heitetään kannat kattoon ja mikä on tämän kauden tanssimuoti. Mutta eipähän pönötetä flyygelinmutkassa, se on plussaa. Aluksi vaan tuntui, että en ole tarpeeksi wieniläinen tällaiseen hommaan. Nyt sätkyttelen siellä ihan siinä missä muutkin. Veisaan sitten ne miehen/lapsen/koiran kuolemasta kertovat mezzolauluni joskus toiste.

Oli vähän outo fiilis lähteä Itävaltaan, koska mä olen täällä nyt vain kolme viikkoa. Helmikuu on kokonaan lomaa  ja lentoliput suomeen on jo sähköpostissa. (Ei voi enää oikein sanoa että taskussa. Internetissä. Tietojärjestelmässä. Olemassa?) Olen ollut pidemmillä lomareissuillakin, joten kovin dramaattista palaamisen fiilistä ei tullut. Kouluun meno yllätti jopa positiivisesti. Muistin taas, miten mukavia valtaosa mun proffista on ja miten mielekästä hommaa pääsee tekemään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti