Wienissä kasvaa viiniköynnöksiä ja parta

En tiedä, ootteko nähny tämän ehkä jossain uutisissa, mutta voitettiin just Euroviisut! Torstaina ja lauantaina seurasin kisoja katse ruudussa ja sormet tiukasti näppäimistössä, koska tokihan euroviisut on myös vuoden parhaita some-tapahtumia. En tiedä mitä se kertoo kaveripiiristäni, että tapasimme tuttuun aikaan etukäteen sovitussa statuksessa. Samaan aikaan olin kyllä ihan fyysisesti läsnäolevien kavereiden seurassa. Oltiin aika riemuissamme tuloksesta. Tunnustan ehkä vähän pomppineeni kädet pystyssä. Naapurikin osallistui hakkaamalla seinää. Mutta iloamme ei voinut estää, nousimme kuin Feeniks-lintu! Oon ihan varma että poskessa on pientä sänkeä.
Jälkeenpäin lähdettiin kaupungille katsomaan, josko olisi jotain meininkiä, mutta ainakin aivan ydinkeskusta näytti melko tavalliselta lauantai-yöltä. Kuulemma saatoimme olla vaan väärässä paikassa, kuulin juttuja viisuhuumasta jälkeenpäin.

Oha se niin ihana T: Fanityttö 88

Conchitan naama on tullut täällä tutuksi jo viikkoja etukäteen. Suomessa tunnutaan joka vuosi hehkuttavan sitä, miten nyt ollaan ihan varmasti ennakkosuosikkeja ja menestystä on luvassa. Täällä taas tunti ennen voittoa selostajat totesivat, että eihän me nyt tätä varmaan kuitenkaan voiteta. Tämähän ei siis ole artistin ensimmäinen yritys päästä euroviisuihin ja Conchita on ollut täällä jo vuosia tunnettu julkisuuden hahmo, joka kilpailee mekko päällä vuoroin kykyjenetsintä- ja selviytymiskilpailuissa. Suomalaisella naisartistiasteikolla voisi siis sanoa, että ollaan huomattavasti lähempänä Martina Aitolehteä kuin Johanna Kurkelaa.

Erotuksena toki se, että Conchita Wurst laulaa upeasti.

Jotain meneillään olevan huuman määrästä kertoo se, että kaverini näytti minulle eilen facebookista vuoden vanhan kuvan, jossa poseeraa Conchita Wurstin kanssa. Samana iltana kaverini täti soitti, että saako hän printata kuvan omistamansa liikeen seinälle.

Eli: ihmiset kehystävät seinälleen kuvia todisteeksi siitä, että sukulainen on tavannut euroviisuvoittajan.

Nyt käynnissä on keskustelu siitä, missä kaupungissa seuraavat kisat pidetään. Wieniläiset ovat toki varmoja siitä, että täällä, mutta veikkaan että Salzburg, Graz ja Linz on tällä hetkellä ihan yhtä varmoja asiasta. Ihmiset alkoivat tajuta maanantaina myös sen, että kisoja varten täytyy repiä muutama miljoona euroa jostain. Minun mielestä kisojen pitäisi tulla tänne Wieniin. Haluan nähdä kun kunnon stereotyyppinen euroviisuturistilauma valtaa turkkimummojen kansoittaman kahvilan!

Eilen kävin katsomassa kaupunkiani uudesta näkökulmasta. Ihan konkreettisesti tällä kertaa, reissu vaati ensin puolen tunnin ratikkamatkan Grinzingiin ja siitä vielä käveltiin 40 minuuttia. Grinzing on lähistöllä oleva kylä, joka on nykyään yksi Wienin asuinalueista. Nättiä, söpöä, vanhaa ja tunnelmallista. Kylän keskusta on täynnä Heurigereja (paikallinen viiniravintola) joihin bussit dumppaavat kiinalaisen turistiryhmän toisensa perään ja kyltit mainostavat edullista schnitzeliä. Suunnistimme siis viiniköynnösten peittämien rinteiden läpi parempien maisemien ääreen kohti ravintolaa, jonka piti olla kuulemma todella ihana.

Paikka oli todella ihanan näköinen. Ja kovin suljetun, myös.

Jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa päätimme taapertaa rinnettä ylös, Wienin vieressä olevan vuoren päälle. Tie ei onneksi ollut kauhean jyrkkä ja olin älykkyyttäni jättänyt korkokengät kotiin. Aurinko paistoi, turistit olivat jääneet maanantain kunniaksi kotiin ja tietä ympäröi viiniköynnokset. Noin puolen tunnin päästä löysimme kukkulan päältä seuraavan ravintolan. Maisema paikan päältä oli aivan mielettömän hieno, koko kaupunki näkyi selvästi ja kaikki tärkeät kohteet oli helposti bongattavissa. Mulle osoitettiin tornit, mistä Wieniä on toisen maailmansodan aikaan puolustettu, alueet missä armeijat on leiriytyneet Turkin sodan aikaan ja se, missä tönöttää koko kaupungin visuaalisesti epämiellyttävimmät arkkitehtuuriset aivopierut.

Onneksi ravintolan vieressä oli myös bussipysäkki, eli rinnettä pääsi illan päätteeksi vielä alaskin. Matka oli vähän mutkainen ja saksalaisten kanssamatkustajien salakuunneltut jutut todettiin ihan tyhmiksi.


Fiksummat lukijat voivat koetella päätellä tästä tekstistä meikän parisuhdestatusta, mutta voin kertoa, että siinä asiassa ei ole tapahtunut mitään muutoksia! Viimekertainen vihjailuni aiheutti aika paljon kyselyä ja hilpeintä oli ehkä se, että äidilleni oli soitettu, että Anulla on saksalainen poikaystävä. Ja mä en ees tienny, että oon käyny treffeillä kenenkään saksalaisen kanssa.