Juhlat olivat tänään Maria-nimisen luokkatoverimme luona. Paikkaa on vähän hankala selittää, juhlat olivat katutasossa olevassa kahvilatilan näköisessä huoneistossa, jossa oli tuoleja,pöytiä ja flyygeli. Aluksi luulin, että kyseessä oli joku talon yleistila, tilaa kun riitti runsaasti. Sitten minulle selvennettiin, että tila on Marian oma harjoitustila. Oletin että hän asuisin siis ehkä perheensä kanssa talossa. Mutta ei, perhe asuu Innsbruckissa ja Wienissä opiskelevalle tyttärelle oli ostettu kolmio keskikaupungilta ja alakerrasta kiva liiketila harjoitushuoneeksi ja sosiaalitilaksi.
Alan uskoa teatteriproffan tokaisuun, että täällä ei köyhistä oopperalaulajia tule.
Tarjolla oli valtava kattilallinen "Punssia" eli glögityyppistä kuumaa juomaa jossa seassa oli sattumina runsaasti marjoja ja hedelmänpaloja, keittoa, keksejä, kakkuja, hedelmiä, dipattavia kasviksia, pastasalaattia ja leipää. Tutustuin paikallisen levitekulttuurin ihmeisiin ja tölsäsin leivän päälle kaikenvärisiä "aufstricheja" sen tarkemmin kyselemättä, mitä mömmöt sisältävät. Kananmunan ja avokadon ainakin bongasin. Hyvä keksintö, tosin paikalliseen tapaan aika raskasta naposteltavaa.
Ohjelmassa oli monenmoista yhteismusisointia ihan leirinuotiokitarointi-tyyppisestä hassuttelusta Itävaltaisten joululaulujen kautta sooloesityksiin. Sooloja oli tosin vain yhdeltä ihmiseltä ja niitä oli monta. Tässä tapauksessa monta tarkoittaa liikaa. Tosin kun 16 laulajaa kokoontuu, on itsestäänselvää että joukossa on joku, joka vetää soolo ad-lib korukuviot joka biisiin ja haluaa kohdella muita lähinnä taustakuoronaan. Jokainen biisi toki piti juontaa sisään että "hei kaikkihan osaa tän!". Ja jos joku osasi, niin se kyllä improvisoitiin äkkiä ulos biisistä.
Onneksi viimeisenä oli mukava yhteinen joululauleskelu ja illasta jäi suuhun mukava maku. Varsinkin se oli mukavaa, että mun formulasaksaa on taas kuunneltu yhden illan verran ja olen päässyt mukaan ihan keskusteluihinkin. Ja alan olla pian lähes luonteva poskisuutelija.
 |
| Illan ykkösjutut eli lumiukkomuffinssit, punssi ja sairaan hyvät vaniljakeksit |
Eilenkin oli erikoispäivä. Kävin päiväretkellä Regensburgissa pienen lauluhommelin takia. Junamatkat maksoivat mannaa, mansikoita ja puolet natsien kulta-aarteesta, mutta tää nyt on vähän tällästä. Onneksi tulee veronpalautukset ja kilo hapankaalia maksaa 56 senttiä.
Kävin aamulla koululla lämmittelemässä kroppaa ja ääntä ja mitätöin koko homman nukkumalla kaksi tuntia junassa. Mun superkyky on se, että pystyn nukkumaan rennosti kaikissa mahdollisissa liikennevälineissä. Ennätykseni on 6h unet bussin lattialla ja se, että nukahdin Tukholmassa ja heräsin Reykjavikissa. Nyt nukkuminen oli vähän outoa. Olin ilmeisesti todella väsynyt, koska luulin vain pikkaisen torkahtelevani, mutta kello hyppäsi aina yli puoli tuntia eteenpäin. Mulla on tapana myös kuorsata noin kerran vuodessa (olen kuullut myös väitteitä, että oikeasti tätä tapahtuisi hieman tiheämminkin, mutta kieltäydyn kuuntelemasta) ja aina jännittää, että millaisen konsertin sitä on kanssamatkustajille järjestänyt. Ja onko kuolannut ja minne ja pahastiko ja pysyttiinkö omilla rinnuksilla.
Ensivaikutelma kaupungista oli aivan kiva. Ensimmäinen tehtäväni oli suunnistaa sovittuun paikkaan. Välineinäni oli printattu ohjelappu ja googlen kartta. Suoritin joulun ihmeen ja löysin paikalle melko sujuvasti.
Suuntavaistoni on vitsi. Jos olisin muuttolintu, olisin sellainen ikkunaan kolme kertaa peräkkäin lentävä muuttolintu. Olen eksynyt pyöreään saareen, vaikka kaiken järjen mukaan sillan löytäisi ihan vaan kävelemällä rantaa pitkin yhteen suuntaan. Olen soittanut itselleni taksin päästäkseni treeneihin ja ajanut 200m suoraa tietä. Käytössäni koko episodin ajan oli kännykän karttaohjelma.
Vaikutelmani Regensburgista parani koko ajan matkani edetessä. Leveä ostoskatu kapeni, talot vanhenivat ja kulmien takaa ilmestyi aina lisää pieniä mukavan näköisiä kuppiloita, joulutoreja ja pieniä aukioita. Poikkesin välillä reitiltä ihastellakseni jonkun liikkeen ikkunaa tai ihan vain fiilistelläkseni. Tai ihan vain tuijottaakseni vanhaa rakennusta.
Ainut asia, joka eiliseltä jäi harmittamaan se, etten ennen lähtöä kerennyt ostamaan löytämiäni maailman parhaita joulukortteja. Vanhassa kaupungissa kaikki oli viimeisen päälle jouluisen lutuisaa. Lauluhommelit hoidettuani ehdin vielä tehdä nopean visiitin markkinoille syömään nakkisämpylän ja juomaan mukillisen punssia. Koin velvollisuudekseni syödä ainakin pari pientä bratwurstia kun olin sentään Saksaan asti itseni junaillut. Alkuperäinen suunnitelmani oli vetäistä puolen metrin nakki patongin välissä, mutta järki ja kohtuus estivät. Tällaisia tuomiopäivän kabanosseja oli tarjolla monessakin kojussa.
Jos nämä lauluhommat ei natsaa, niin voisin hakea vaikka matkaoppaaksi seuramatkafirmoihin, jotka raahaa eläkeläisiä keski-euroopan joulutoreille ja oopperaan. Meikän mielenkiinnon kohteet kun tuntuvat kohtaavan keskiverto 65-vuotiaan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti